keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Unohdettu

Koska eilisistä verikokeista ei ollut kuulunut mitään, päätin olla omatoiminen ja soittaa osastolle itse.

Fiksu päätös. Kukaan ei tuntunut tietävän että mä missään verikokeissa olin käynytkään, tai että ylipäätään olin ollut osastolla hoidossa. Ja senkin jälkeen kun vastaukset oli jostain tietokoneen uumenista kaivettu esiin, piti mun oma-aloitteisesti kysyä että haluaisikohan lääkärikin kenties sanoa niistä jotakin kun vaikuttivat sen verran kehnoilta. Lopulta sain sitten käskyn käydä uusissa verikokeissa huomenna.

Tuntuu vaan vähän absurdilta. Ne mun veriarvot tosiaan oli semmoiset että saatan huomenna ihan hyvin tarvita tankkausta (ellen olisi tarvinnut jo tänään...), ja CRP:kin oli edelleen reilusti koholla. Kuvittelin olevani suht tiiviissä seurannassa niin kauan että tilanne olisi selvästi parempi, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa oli sattunut jonkinlainen informaatiokatkos jonka seurauksena mut unohdettiin tyystin. Asia onneksi selvisi, joten ei mitään hätää, mutta ikävä tilanne silti. Huomenna jään kyllä sairaalalle odottamaan niitä verikoevastauksia ja samalla henkilökohtaisesti varmistamaan ettei mua unohdeta. Hemmetti.