Eiliseksi oli määrätty verikokeet, joten osastolle taas mars. Trombosyytit olivat taas laskeneet alle tiputusrajan, joten niitä tankattiin. Tarkoitus oli sen jälkeen lähteä hyvässä järjestyksessä kotiin, mutta niinhän siinä kävi että jälleen tuli vietettyä yö osastolla - syynä tällä kertaa kovaksi noussut kuume.
En hitto vie tajua missä mättää. Valkosolut ovat jo normaalit, tulehdusarvokin alle 20 (ja antibioottikuuri päällä). Lääkäri tosin sanoi että toisinaan trombosyytit itsessään saattavat aiheuttaa kuumeen nousua. Toivotaan että tämä oli nyt sitä. Ei nimittäin huvittaisi palata bumerangina osastolle minkään mystisen kuumepiikin takia.
Kai mua nyt vaan hämmentää että kroppa käyttäytyy tyystin eri lailla kuin aiemmin. Aiemmat infektiot ovat olleet selkeästi tätä pahempia, mutta toisaalta kun toipuminen on lähtenyt käyntiin, ei huolta enää ole ollut. Veriarvojen perusteella mun pitäisi olla jo ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta niin vaan olen itsestäni enemmän huolissani kuin oikeastaan koskaan aiemmin. Tykkään siitä että asiat ovat hallinnassa, eivätkä ne nyt todellakaan ole - vaikka taas sinänsä kotikuntoinen olenkin.
Kai se pitäisi vaan hyväksyä ettei mun kroppa tule jaksamaan tällaista loputtomiin. Se tässä kai kaikkein pelottavinta onkin. Vaikka pää kestäisi mitä, alkavat fyysisen jaksamisen rajat tulla vastaan. Ehkäpä lopullisesti.