Kotoa bussipysäkille on pitkä matka. Bussi menee nenän edestä koska en jaksa juosta. Pysäkillä ei ole penkkiä, joten joudun seisomaan ikuisuuden seuraavaa autoa odottaessa. Tuuli on kylmä.
Kolme pysäkinväliä, ja joudun taas ulos. Ison kaupan iso parkkipaikka tuntuu mahdottomalta selättää. Sisällä haluaisin päästä istumaan, mutta teinit ovat vallanneet portaat ja vanhukset apteekin edessä olevan penkin. Kenkäosastolta onneksi löytyy vapaa jakkara. Toivon että selkäni taakse jäävät kengät ovat niin rumia ettei kukaan ole niistä kiinnostunut. En jaksaisi siirtyä.
Lopulta kärry on täysi. Se ei ole minun ansiotani, suurimman osan aikaa olen vain istuskellut. Jaksan kuitenkin hymyillä kassaneidille ja sanoa kiitos.
Jälleen parkkipaikka, jälleen nenän edestä menevä bussi. Tällä kertaa pysäkillä on onneksi penkki, ja vaikka joudun taas odottamaan, on mieli jo ihan hyvä. Päivä on kaunis, ja selviän kotiin vaikka joudunkin keskittymään jokaiseen askeleeseen erikseen. Kasseja en sentään joudu kantamaan itse.