Voi tätä uupumusta. Normaalisti pieneltä tuntuva fyysinen ponnistus verottaa niin paljon voimia, että jälkikäteen olen ihan toistaitoinen. Tänään tehtiin pieni kaupunkipyrähdys, joka sisälsi hieman kävelyä, jonkin verran bussimatkailua ja pääosin pelkkää istumista - ja silti osa asioista jäi tekemättä kun väsähdin niin pahasti. Kehno hemoglobiini toki vaikuttaa, samoin tämä pitkäksi venähtänyt infektio (koko ajan mennään tosin parempaan päin, mutta voimat se on kyllä syönyt aika totaalisesti). En muista että koskaan aikaisemmin olisin ollut näin pitkää aikaa yhtäjaksoisesti näin kehnossa kunnossa. Välillä tuntuu usko loppuvan kesken että koskaan tästä enää kunnolla toipuisin. Tietenkään se ei pidä paikkaansa, mutta kaipaisin kyllä jotain valonpilkahdusta tänne sateen keskelle, sellaista siis että muistaisin taas millaista on olla edes suunnilleen kunnossa. Ettei ihan kaikkea tarvitsisi aina suunnitella sen mukaan että jaksaako nyt varmasti.
Huomenna olisi tiedossa punasolutankkaus. Olisi ollut jo tänään jos olisin halunnut, mutta olen kiitos mieluummin loppupäivän kotona. Huomenna menen sitten heti aamusta, niin saadaan asia mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Elättelen toiveita että jaksaminen paranee reippaasti.
Ai niin! Näin tänään papan joka kurvaili menemään jonkinlaisella skootterin ja sähkökäyttöisen pyörätuolin risteytyksellä. Vaikutti ihan mahtavalta keksinnöltä, haluan kans!