sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Onneksi on vasta helmikuu

On ollut vähän vetämätön olo. Suomeksi sanottuna on siis laiskottanut. Olo ei ole lainkaan niin heikko ettenkö ihan hyvin olisi selvinnyt niistä muutamasta hommasta jotka olin tälle päivälle suunnittellut, mutta hitto kun sänky ja nojatuoli ovat olleet paljon houkuttelevampia. Syytän matalapainetta.

Tosin, mun jalat on olleet aika kipeät. Koko ajan tuntuu pieni polte, vähän samantapainen kuin silloin kun jäätyneissä jaloissa alkaa veri taas kiertää. Ylösnousu on tuskaisaa, sillä jalkapohjiin sattuu ihan hitosti kun niille yhtäkkiä kasautuu painetta (tämä onneksi helpottaa kun jaksaa kävellä hetken). Lisäksi olen ollut ihan älyttömän kankea - ja sitä kankeammaksi muutun mitä pitempään lojun paikallani.

Tuo kankeus (ja ehkä muutkin lisääntyneet jalkavaivat) saattaa tosin johtua siitä, että kolmena edellisenä päivänä olen käynyt ihan ulkosalla asti kävelemässä. Matkat eivät ole olleet pitkiä - muutama sata metriä kerrallaan - mutta totaaliliikkumattomuuden jälkeen kroppa reagoi niihin kuin parhaaseenkin lihaskuntotreeniin. Odotan kyllä mielenkiinnolla, millä vauhdilla saavutan edes jonkinmoisen normaalikunnon, kun lähtötilanne todella on pyöreä nolla. Laiskinkin terve sohvaperuna on nimittäin huippukunnossa verrattuna meikäläiseen.

(Olen tosin jo päättänyt, että kesällä harrastan liikuntaa. Siis että pistän lenkkarit jalkaan ja lähden kyntämään pururataa. Toisaalta voisin tehdä sitä kyllä jo keväällä, sinivuokkojen ja lumenrippeiden keskellä. Onneksi nyt on vasta helmikuu, ettei tarvitse liiaksi turhautua. En mä nimittäin jaksa terveenäkään tähän vuodenaikaan liikkua.)