Kävin aamulla verikokeissa ja aiheutin labrahoitajassa hämmennystä kummallisen turkulaisen lähetepaperini kanssa. Näytteet saatiin kuitenkin otettua, ja huomenna pitäisi Turun päästä kuulua vastauksia. Samalla pitää muistaa kysyä tuosta jalan turvotuksesta: se laski yön aikana, mutta on nyt päivän mittaan hiipinyt takaisin. Lisäksi jalat tuntuvat väsyneiltä ja raskailta. Ehkä mun koivet on vaan vähän nyreissään siitä että niitä taas pitkästä aikaa käytetään.
Fiilis on jotenkin aika apaattinen. Päällimmäinen tavoite tuntuu olevan huomisen odottaminen: että jos yön aikana vaikka tapahtuisi joku ihmekuntoutuminen, ja jaksaisin yhtäkkiä vaikka käydä omin avuin kaupassa tai nähdä kavereita. Mutta eihän se niin mene. Jokainen päivä on varmasti hitusen edellistä parempi, mutta ainakin toistaiseksi muutokset ovat niin pieniä ettei niitä oikein huomaa. Ja toisaalta: mitä enemmän jaksan, sitä enemmän myös huomaamattani rasitan itseäni, ja lopputulos on se että koen joka päivä olevani ihan yhtä väsynyt kuin ennenkin. Paitsi tietysti sitten kun tulee se päivä jolloin oikeasti jaksan käydä kaupassa, ja mietin että missä helkkarin välissä näin huima kunnon koheneminen oikein tapahtui.
No, jotain hyvääkin: ruokahalu on parantunut merkittävästi. Siltä osin tilanne on siis kovaa vauhtia normalisoitumassa.