Alan olla niin hyvässä kunnossa ettei voinnista enää riitä pahemmin raportoitavaa. Ihottumaa rasvailen säännöllisesti, mutta kaikenmaailman purskuttelutkin sain jo luvan lopettaa. Lääkäri oli sitä mieltä että jos tämä tämmöisenä pysyy, niin kotiutuminen olisi edessä tällä viikolla. Kivaa, mutta samalla vähän pelottavaa. Sairaalassa on helppo olla kun hoitaja on napin painalluksen takana, kotona puolestaan vastuu on itsellä. Aina ei ole ihan helppo päättää, onko joku oire niin paha että pitäisi hakeutua hoitoon. Onneksi aina voi soittaa, mutta puhelimitse on vähän paha taitavimmankaan lääkärin päätellä näyttääkö esimerkiksi ihottuma pahalta vai ei. Ja kun on vielä tämä välimatkakin: Tampereelta ajaa Turkuun pari tuntia, mikä ei toki ole ihan hirveästi, mutta pelottavan paljon siihen nähden että Tampereella pääsen hoitoon kymmenessä minuutissa.
No, ehkä kaikki menee ihan hyvin eikä mitään äkkilähtöjä tarvita. Täällä Turussahan tulen joka tapauksessa ramppaamaan aluksi viikottain, mutta on paljon mukavampaa jos se on ennalta sovittua. Ylipäätään tämä pohdinta liittynee enemmänkin mun neuroottiseen luonteeseeni kuin varsinaisesti itse syöpään... Voisinkohan mä saada jonkun aivosiirteen? Kelakin juuri myönsi mulle lääkkeiden erityiskorvattavuuden koodilla "elinsiirron jälkitila", joten ei tulisi niillekään siellä mitään ekstravaivaa asiasta.