Voisi kuvitella että näin ensimmäisen kouluviikon jälkeen olisin ihan puhki, mutta mitä vielä. Tänäänkin heräsin ilman herätyskelloa kuuden maissa, lähdin puoli kahdeksalta vajaan puolentoista tunnin lenkille, minkä jälkeen oonkin sitten jo tiskannut ja vähän imuroinut ja saanut melkein valmiiksi jopa Operaatio Kirjahyllyn, eli kirjojen järjestämisen ja turhan tavaran lajittelun. (Mulla on paha taa pinota kirjahyllyihin kaikki sellaiset asiat, joille en äkkiseltään keksi parempaakaan paikkaa. Nytkin kävin läpi kilokaupalla paperia ("arkistoin nää sit joskus"), ja löysin mm. lankakerän, kengännauhat ja mystisen sim-kortin.)
Hiljalleen rupeaa kyllä jaloissa painamaan. Olen silti yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut puuhastella. Osittain kyse on varmasti siitä, että kun on muutamana päivänä joutunut ihan oikeasti tekemään jotain, ei osaa enää vapaapäivänäkään olla paikoillaan. Ihan hyvä niin, varsinkin kun tämä ei ole mitään maanista suorittamista vaan ihan vaan tarvetta olla aktiivinen.