Maanantaina alkaisi koulu. Huokaus ja surkeus. Haluaisin ihan hiton kovasti olla terve, nähdä luokkakavereita ja jatkaa opintoja samaan tahtiin muiden kanssa. Sen sijaan olen ainakin puoli vuotta poissa pelistä, ja joudun jossain vaiheessa ottamaan hurjan kirin jos haluan ylipäätään joskus valmistua. Vaikka ei silläkään niin kovasti ole väliä. Ennen kaikkea ottaa päähän että se mahtava luokkayhteisö on siellä - ja minä taas täällä kipeänä. Kontrasti on vähän turhan suuri.
Toisaalta tiedän, että sitten kun olen taas kunnossa, ei mulla voisi olla parempia lähtökohtia arjen jatkamiseen. Kaipa tämäkin asia on siis käännettävä paranemismotivaattoriksi. Mutta aika raskaaltahan se tuntuu.