maanantai 8. elokuuta 2011

Ensituhosta tylsyyteen

No niinhän siinä sitten kävi että torstai-iltana jouduin sinne ensiapuun. Tai siis, tuli yksinkertaisesti niin kipeä ja heikko olo että oli pakko lähteä, vaikkei kuume edelleenkään taivaita hiponut.

Ensiavussa kaikki tuntui sujuvan ihan normaalisti. Odottelua, odottelua, lisää odottelua, välillä verikokeet, lääkärikin pyörähti jossain vaiheessa, viiden tunnin jälkeen vihdoin osastolle. Ensiavussa olin jo saanut kuulla että trombosyyttiarvoni oli niin matala, että saisin osastolle päästyäni tankkauksen. Osastolla kuulin lisäksi että myös punasoluja tarvittaisiin, sillä hemoglobiini oli vaivaiset 59... No ihmekös kun oli ollut vähän heikko olo. (Ei tosin ehkä kuitenkaan ihan noin heikko. Ihan omin jaloin mä siellä ensiavussakin kävelin, ja vaikka uuvuttikin, niin ei multa taju missään vaiheessa meinannut lähteä. Paitsi myöhemmin osastolla, missä annoin ihan suosiolla hoitajan taluttaa mut kahden metrin päähän vessaan ja takaisin. Mutta silloin tuon arvon mittaamisesta oli kulunut jo useampi tunti, enkä ollut vielä ehtinyt saada parantavia punasolujani, joten eiköhän se ollut tuostakin vähän vielä laskenut.)

Mielenkiintoisimmat hetket koettiin kuitenkin juuri osastolle saavuttuani. Ensiavussa mulle oli laitettu porttiin neula, ja sitä kautta oli tiputeltu suolaa ja antibioottia. Reittä oli jatkuvasti vähän jomotellut, mutta toisaalta neula oli osunut johonkin herkkään kohtaan ja pistäminen oli sattunut aika lailla, joten ajattelin sen olevan lähinnä jälkimaininkeja siitä. Osastolla kuitenkin huomasin että reisi oli aika pahasti turvoksissa, ja iho oli isolta alueelta pingottunut ja vaalea. Hoitaja availi teippaukset ja totesi että neula oli käytännössä irti, mikä taas tarkoitti sitä että tiputetut nesteet olivat menneet suoraan kudokseen. Kiva.

On tietysti mahdollista että neula on alun perin ollut ihan hyvin paikoillaan, mutta rohkenen kyllä hiukan epäillä. Ensiavussa ainoa liikkumiseni tipan kanssa oli kyljen kääntäminen, ja sen verran paljon mulla kuitenkin on noista porteista kokemusta, ettei se neula sieltä ihan pienestä lähde jos on kunnolla paikoillaan. Tai siis esim. vessassa käynti, syöminen jne. normaalit toimet ovat aina hoituneet ilman pienintäkään pelkoa irtoilevista neuloista. Ja nyt yhtäkkiä asennon vaihtaminen sängyssä olisi tehnyt sen? Tuskin. Hiton ensiapu.

No, turvotuksen takia portti tietysti pistettiin väliaikaiseen käyttökieltoon. Koska tankkaukset kuitenkin piti saada hoidettua, niin eihän siinä auttanut muu kuin ruveta askartelemaan meikäläiselle käsikanyylia. Se onneksi sujui tosi hyvin, yllättäen mun kädestä löytyikin vallan mainio suoni johon kanyyli luiskahti heti ensimmäisellä pistolla. Loppu hyvin kaikki hyvin, etenkin kun porttikin testattiin seuraavana päivänä ja todettiin täysin toimivaksi, edellisillan onnettomuudesta huolimatta.

Tämä kaikki tapahtui siis torstai-iltana, ja tänä aamuna pääsin pois sairaalasta. Paria lisätankkausta ja jokapäiväistä antibioottia lukuun ottamatta viikonlopun aikana ei tapahtunut yhtään mitään. Meinasin tylsistyä kuoliaaksi - ja kun lääkäri tänä aamuna ilmoitti että "onhan nää valkosolut kääntyny nousuun, mutta olisitko sä kuitenkin täällä vielä huomiseen" päästin niin spontaanin "mää en kestä enää!" -parahduksen että lääkäri luovutti suosiolla ja passitti mut kotiin. Huomenna toki heti verikokeisiin, ja itse asiassa myös tietokonekuvaukseen, mutta ainakin pääsin täksi päiväksi kotiin syömään kunnon ruokaa ja ensi yönä saan taas nukkua omassa sängyssä. Luksusta!