keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ohi on!

Tänään oli sitten viimeinen sädehoito. Sain nukkua vähän pitempään kuin normaalisti (ja siitäkin huolimatta ehdin viettää mukavan rauhallisen aamun). Ja kun aikaa kerta oli, päädyin hiukan nyppimään kulmakarvoja (koska mulla vihdoin on kulmakarvat joita nyppiä), ja laittamaan ripsiväriä (koska mulla vihdoin on ripset joihin sitä voi laittaa).

Hyvästä fiiliksestä huolimatta kävelymatka sairaalalle oli aika tuskaa. Maha on nyt parissa päivässä mennyt taas selvästi huonompaan. Sen kanssa tulee kyllä toimeen kunhan vaan malttaa ottaa rauhallisesti, mutta hitto kun tekisi niin mieli tehdä pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä ja haistella syysilmaa ja vähän hengästyäkin, silleen hyvällä tavalla. (Huonoa hengästymistä on se kun on niin heikossa kunnossa että pakko käyttää hissiä ja sittenkin ottaa sydänalasta.)

Sädehoidon jälkeen mulla oli lääkäri, jossa selvisi mm. se, että vatsaoireet saattaa jatkua vielä kolmekin viikkoa (eääh), ja se, ettei Klexane-piikitystä oikein voi järkevästi korvata millään pillerillä (ainoa vaihtoehto ylipäätään olisi Marevan, mutta se vaatii jatkuvia kontrolliverikokeita ja säätämistä, ja se on kyllä vielä huonompi vaihtoehto kuin ruvella oleva vatsanahka). Tosin tämä lääkäri (jota siis en ollut nähnyt aiemmin) oli sitä mieltä ettei se Klexane sittenkään ehkä olisi elinikäinen lääkitys. Hemmetti, päättäkää jo! Marraskuussa nähnen omaa lääkäriä, pitää silloin tivata selvyys tähän asiaan.

Niin. Nyt saankin olla marraskuuhun asti ihan rauhassa. Viikon päähän tosin on ohjelmoitu vielä yhdet kontrolliverikokeet, jotka tietysti voivat poikia vielä lisäkokeita, mutta varsinaiset syöpähoidot olisivat sitten tältä erää ohi. Huhheijaa.