K32

Keskiviikkona valitin lääkärille tästä mun jatkuvasta pahoinvoinnista. Se otti asian yllättävän vakavasti, ja mietti jo uusia lääkitysmuutoksia, kun kuulemma joku noista mun lääkkeistä voi tehdä kehnoa oloa. Mihinkään muutoksiin ei kuitenkaan heti ryhdytty, ja hyvä niin: pahoinvointi on nimittäin vähentynyt selvästi.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta tyytyväinen olen joka tapauksessa. Ruokahalu on edelleen vähän mitä sattuu, mutta se jäytävä huono olo on poissa. En ole tehnyt mitään toisin, se vain päätti kadota yhtä mystisesti kuin oli tullutkin. Toivottavasti se nyt pysyisi siellä pahoinvointimaassaan eikä tulisi enää tänne mun kiusakseni.

Olen tänään ollut reippaanlaisesti liikkeellä, ja ilokseni totesin, että kunhan saan ruokahaluni takaisin, on kaikki oikeastaan tosi hyvin. En enää tunne olevani vanha ja väsynyt ja rampa kun liikun tuolla ihmisten seassa. Ei sillä että tuntisin oloani normaaliksikaan, mutta sellaiseksi kuitenkin ettei kukaan kiinnitä huomiota mun hitauteeni tai heikkoon ääneen. (Mun voinnin voi todella helposti päätellä äänestä: jos volyymi on normaali ja sävy reipas, ei mulla ole mitään hätää, mutta pahoinvointi ja heikotus pistävät mut mutisemaan hentoisesti. Parasta on etten itsekään välttämättä tiedä, millainen ääni kurkusta milloinkin tulee. Joskus jään oikein kuuntelemaan että "hitto, puhuinpa reippaasti, taidan olla aika hyvässä kunnossa". Tai vaihtoehtoisesti "ihme piipitystä taas, no kieltämättä onkin aika heikko olo".)

Sen verran voimille käyvää tuo reippaus kuitenkin oli, että piti ihan nukkua päikkärit. Tosin viime yönä nukuin levottomasti (kiitos CSI:n aiheuttamien painajaisten: K12 my ass, K32 olisi paljon parempi) enkä nukkunut silmäystäkään enää viiden jälkeen. Rupeaa siinä terveempikin olemaan päiväunien tarpeessa. Vähän vetelä olo tuosta makaamisesta kyllä jäi, mutta ei tässä onneksi tarvitse mitään enää tehdäkään. Kunhan löhöän sohvalla ja katselen netistä kaikkia ei-pelottavia ohjelmia, niin hyvä tulee.

Kaksi kuukautta myöhemmin

Tänään on kulunut tasan kaksi kuukautta siitä kun sain uudet kantasolut. Silloin maaliskuu tuntui niin kaukaiselta, että arvelin kevään koittaessa olevani oikeinkin hyvässä kunnossa. Ja tottahan edistystä onkin tapahtunut, ei vaan ihan niin paljoa kuin olisin toivonut.

Tällä hetkellä suurin murheenkryyni on pahoinvointi. Ilman sitä kaikki olisi miljoona kertaa paremmin. Jatkuva huonovointisuus on yllättävän rampauttavaa: paikallaan ei ole hyvä olla mutta pienikin liikkuminen tekee heti olosta entistä kehnomman. Turhauttavaa, kun muuten jaksaisi ihan hyvin. Äsken kävin ulkoilemassa, en pahemmin väsynyt tai hengästynyt, jaksoin kävellä suorassa. Kunnon puolesta olisin jaksanut vaikka kuinka, mutta pahoinvointi pakotti takaisin sisälle. Ei ole kiva oksentaa lumipenkkaan kaiken kansan pällistellessä...

Liikunta ja ulkoilu tekisivät mulle tosi hyvää, mutta pahoinvoinnin takia kykin lähinnä sisällä ja yritän pitää tilanteen jotenkin hallinnassa - ja samalla murehdin kun kunto ei yhtään kohoa. Kevätaurinko saa haluamaan pitkiä kävelylenkkejä, mutta eihän mulla moisiin riitä rahkeet vielä pitkiin aikoihin - ellei tämä pahoinvointi sitten päätä kuin taikaiskusta loppua. Tämänhetkisen olon perusteella sitä ei ole odotettavissa.

Vähän parempi päivä

Kiitos tsempeistä! Tänään onkin ollut jo selvästi parempi päivä: ei oksentelua (eikä mainittavaa pahoinvointia), ei päänsärkyä, ei jatkuvaa sängyssä makaamista. Voimat ovat tosin edelleen olleet ihan lopussa, mutta sen pistän syömättömyyden piikkiin. Tänään on onneksi ruokakin maistunut vähän paremmin.

Mulla on vahva epäilys tämän kaiken aiheuttajasta, ja se epäilys kantaa nimeä Temesta. Kyse on siis rauhoittavasta lääkkeestä, joka auttaa myös pahoinvointiin ja johon sitä mulle onkin määrätty tarvittaessa otettavaksi. Menneellä viikolla tuli otettua niitä aika monta, ja ilmeisesti ne pistivät mun kropan kokonaan jumiin. Nyt olen ollut pari päivää kokonaan ilman, ja vointi tosiaan on paljon parempi.

Enhän mä tietenkään varma voi olla että juuri tuo Temesta olisi kaiken pahan alku ja juuri, mutta ei olisi ensimmäinen kolmiolääke joka aiheuttaa vastaavia oireita. Sirdaludia (lihasrelaksantti) en suostu enää suuhuni pistämään, hyvin samantyyppisten oireitten takia. Olen sitten mieluusti hiukan huonovointinen ja -uninen, kunhan edellispäivien olo ei enää palaa.

Huonoja päiviä

Viime päivissä ei ole ollut hurraamista. Pää on ollut kipeä ja olen oksennellut, ja päivät ovatkin menneet pääosin nukkuessa. Voimat ovat ihan lopussa ja mielialakin kyntää pohjalukemissa. Tuntuu että mä en parane tästä ikinä.

Terveisiä siivouskomerosta

Olen hengissä, ja vieläpä ihan hyvävointinen, viikon blogihiljaisuudesta huolimatta. Päivät vain ovat niin samanlaisia keskenään ettei niistä oikein huvita kirjoittaa. Elämä tuntuu vähän pysähtyneeltä.

Tänään kuitenkin kävin taas Turussa, jotain vaihtelua siis. Osasto oli niin tupaten täynnä, että mut tungettiin pieneen ikkunattomaan koppiin, jonne juuri ja juuri oli saatu survottua sänky, ja joka mitä ilmeisimmin oli edellisessä elämässään toimittanut siivouskomeron virkaa. MRSA-epäilyn vuoksi olin vieläpä eristettynä, joten sielläpä sitten kykin itsekseni (ja vailla viihdykkeitä) nelisen tuntia. Tuli ehkä vähän torkuttua.

Veriarvot olivat onneksi edelleen oikein hyvät. Seuraava käynti olisi reilun parin viikon päästä, välissä yhdet verikokeet täällä Tampereella. Vanhalla kaavalla siis jatketaan. 

Lääkitysmuutoksia

Lääkäri soitteli hetki sitten verikoevastauksista. Kaikki on kuulemma oikein hyvin. Kuumeilu pistettiin jonkun lievän virustaudin piikkiin, ja siksi päätettiin nostaa mun viruslääkeannostusta. Olen siis ottanut yhden pillerin päivässä ehkäisemään noita viruksia, ja nyt kokeillaan hetki kahdella, mikä ilmeisesti olisi muutenkin normaaliannostus. Tuolla lääkkeellä vaan on veriarvoja heikentävä vaikutus, joten ymmärrettävästi lähtöannostus on pidetty matalana. Mun veriarvot on kuitenkin olleet sen verran hyvät että nyt uskallettiin lähteä annostuksen nostoon. Ensi viikolla katsotaan onko se tehnyt arvoille hallaa.

Toinen lääkitysmuutos oli hyljinnänestolääkkeen lopetus. Mullahan ei ole ollut kerrassaan mitään käänteishyljintäoireita, ja koska niitä kuitenkin olisi hyvä olla edes vähän, yritetään niitä nyt houkutella esiin lääkitystä keventämällä. Jos sekään ei tuota tulosta, tiputellaan mulle jossain vaiheessa luovuttajan valkosoluja, jotka ilmeisesti jotenkin edesauttavat asiaa.

Olen ollut vähän huolissani tuosta käänteishyljinnän puuttumisesta, mutta parempi silti näin päin kuin että joutuisin makaamaan sairaalassa kovan kuumeen, ripulin tai pahan ihottuman takia (nuo ovat ne keskeisimmät oireet). Vaikka käänteishyljinnän ilmaantumista ei voikaan pitää takapakkina, niin siltä se silti tuntuisi jos vointi kovin heikoksi menisi. Olenkin tosi onnellinen siitä että olo hyvä ja reipas ja että saan olla kotona.

Ulkona paistaa aurinko ja lämpötila on plussan puolella. Taitaa tietää kävelylenkkiä. :)

Energiapäivä

Tänään on ollut kovasti hyvä ja energinen olo. Ihan kuin vointi olisi kerralla nytkähtänyt vähän isommankin askeleen parempaan päin. Jaksoin mm. setviä epämääräisen läjän Kelan ja sairaalan papereita (homma jota olen lykännyt onnistuneesti varmaan jostain marraskuusta lähtien). Myös ruokahalu on tuntunut olevan pikkuisen paremmalla tolalla kuin aiemmin - tai ei ehkä varsinaisesti halu, mutta ravinnon tarve on kyllä lisääntynyt. Sinänsä ei siis tee mieli syödä sen enempää kuin ennenkään, mutta on vähän pakko kun maha suorastaan kiljuu tyhjyyttään. Tähän asti olen päätellyt lähinnä heikotuksen asteesta milloin olisi syytä syödä, mutta nyt olen ruvennut tuntemaan jotain etäisesti nälkää muistuttavaa. Lupaavaa.

Kuumeilu on jatkunut lievänä. Pääsääntöisesti lämpö on tainnut pysyä normaalin puolella, mutta välillä iskee lievä kuumepiikki, joka menee ohi yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Elämää nuo eivät pahemmin häiritse, lähinnä sitä vaan huomaa että jaaha, nyt viluttaisi taas vähän. Huomenna on puhelinaika Turkuun, silloin selviää onko tässä syytä olla huolissaan (veikkaisin että ei).