Kävin tänään terapiassa. Tarkoitus olisi nähdä terapeuttia nyt muutaman kerran tämän kevään aikana, vähän siitä riippuen miten hoidot etenevät ja millaisessa kunnossa olen. Seuraava käynti sovittiin suunnilleen kolmen viikon päähän.
En ole masentunut, itse asiassa päin vastoin. Silti tuntuu tosi tärkeältä ja tarpeelliselta voida tässä tilanteessa vähän keventää mieltään ammatti-ihmiselle. Toki vatvon huolia myös läheisten kanssa, mutta a) en halua kaataa ihan kaikkea heidän niskaansa ja b) ulkopuolinen näkökulma tekee hyvää (varsinkin kun terapeuttini on ihan fiksu tapaus). Sitä paitsi sitä kautta saan tarvittaessa helposti yhteyden psykiatriin, jos nyt vaikka sattuisi joku yllättävä romahtaminen ja tarvitsisin masennuslääkitystä (tämä skenaario on periaatteessa mahdollinen, joskin varsin epätodennäköinen).
Kotimatkalla muuten liukastuin yhdessä alamäessä, lensin pyrstölleni ja liu'uin vielä metrin verran eteenpäin kun oli vaan niin hitsin liukasta. Kankussa saattaa huomenna olla aika komea mustelma... Mutta hitto tuota keliä. Ainoa hyvä asia on se ettei ole kylmä, muuten ei pointseja kyllä heru. (Varsinkaan Tampereen kaupungille, joka näköjään on siirtänyt katujenhoitorahat johtoportaan pullakahvikassaan.)