On vähän haikea olo. Ulkona on ihana ilma, ja vastaava jatkunee pitkälle ensi viikkoon. Kevät, selvästi. Haluaisin lähteä pitkälle kävelylenkille, tänään, huomenna, ihan joka päivä. Ylipäätään haluaisin tehdä jotain, nyt kun kerrankin tuntuisi olevan riittävästi energiaa.
Paitsi että enhän minä voi. Tai no, tänään kävin jo vähän ulkoilemassa, ja varmaan menen vielä toistamiseen. Mutta se on sellaista mummomaista nätistä ilmasta nauttimista, ei varsinaista reippailua. (Ensin mainitussa ei tietenkään ole mitään vikaa, se ei vaan ole sitä mitä juuri nyt kaipaisin.) Ja huomenna vie tieni jälleen sairaalalle myrkytettäväksi, mistä puolestaan seuraa jälleen pakollinen kahden viikon kotona nyhjäys. Huoh.
No, sitä ei tietenkään voi kiistää kuinka ehdottoman positiivisia asioita aurinko ja kevään eteneminen ovat. Eikä tämä nyt niin pahalta tunnu kuin miltä se ehkä vaikuttaa. Ei minua pelota tai ahdista. Tuntuu vain, kuten sanottu, hiukan haikealta.