torstai 7. kesäkuuta 2012

Quasimodo

Kerrankin kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja olen taas kotona. Homma eteni seuraavasti:

1. Eilen aamulla sain pari pussia trombosyyttejä, jotta verenvuotoriski ei olisi niin suuri.

2. Kymmenisen minuuttia ennen toimenpidettä sain esilääkkeeksi diapamin - ja arvatkaapa huviksenne ehtikö se alkaa vaikuttaa...

3. Toimenpiteessä ultrattiin munuaiset, puudutettiin iho ja otettiin neulanäyte. Lääkäri joutui toistelemaan lauseita "rentoudu" ja "yritä olla paikoillasi" kun paniikissa oleva potilas oli kireä kuin viulunkieli ja säpsähti jokaista kosketusta.

4. Toimenpiteen jälkeen seurasi kuuden tunnin vuodelepo, edes vessaan ei saanut nousta, ja syöminenkin piti hoitaa makuuasennossa. Aika meni kuitenkin yllättävän rattoisasti, sillä vartin verran toimenpiteen jälkeen esilääkkeen vaikutus alkoi tuntua. Olinkin sitten iltaan saakka ihan tokkurassa.

5. Neljän jälkeen sain vihdoin nousta ylös. Olin maannut kuusi tuntia lähes yksinomaan oikealla kyljelläni, mistä seurauksena oli se että oikea silmä oli turvonnut umpeen. Näytin hieman Quasimodolta.

6. Vessassa totesin että virtsa oli kirkasta (olisi ollut hitusen syytä huoleen jos siinä olisi näkynyt verta), ja kun näytteenottokohdassa ei missään vaiheessa tuntunut minkäänlaista kipua, särkyä tahi jomotusta, uskalsi lääkäri päästää mut tänään kotiin.

Eli kaikki meni ihan niin kuin pitikin. Itse näytteenotto ei oikeasti ollut kummoinenkaan toimenpide, kamalaa siitä teki lähinnä se että olen hermoheikko panikoija. Vuodelepo oli ärsyttävää ja puuduttavaa, mutta olihan sekin lopulta ohi. Nyt sitten vaan odotellaan tuloksia. Heinäkuun alussa menen käymään munuaispolilla, mutta toki muhun otetaan aiemminkin yhteyttä jos sieltä koepalasta jotain erityisen hälyttävää löytyy. Lääkäri piti tätä kuitenkin aika epätodennäköisenä.

Eli jee, munuaishommat on nyt sitten hetkeksi aikaa hoidettu. Tiistaina menen Turkuun, toivottavasti se olisi vain yhden päivän reissu. Ei pitäisi ehkä liiaksi elätellä toiveita, mutta hitto vie, mähän saatan oikeasti saada viettää hetken sitä kesälomaa!