lauantai 19. kesäkuuta 2010

Osastokuulumisia

Olen ollut viime päivät hiljaa siitä yksinkertaisesta syystä että olen maannut sairaalassa.

Tiistai-iltana mittasin ikään kuin varmuuden vuoksi lämmön, ja se pirulainen olikin yli 38 astetta. Illan mittaan suoritetut tarkistusmittaukset antoivat aina vaan sama tuloksen, joten eihän siinä lopulta auttanut muu kuin lähteä ensiapuun.

Ensiavussa lämpöä ei enää ollut, mutta tilanne otettiin silti vakavasti. Tutkimusten jälkeen sainkin siirron omalle osastolle, jossa aloitettiin suonensisäinen antibioottihoito. CRP ei ollut kovin korkea, mutta keskiviikkoaamuna lääkäri kiitteli kun olin älynnyt hakeutua ajoissa hoitoon. Jos olisin jäänyt odottelemaan (mikä kieltämättä kyllä kävi mielessä), olisi infektio saattanut äityä paljon pahemmaksi. Nyt olin oikeastaan ihan kunnossa koko ajan, kuume pysyi aisoissa ja vointi hyvänä, ainoa mikä piti mut sairaalassa oli se tulehdusarvo. Niin ja tietysti kaikenmaailman veritankkaukset, joita tässä päivien mittaan on myös tullut suoritettua.

Tänään pääsin sitten vihdoin kotiin. Hyvinhän tää loppujen lopuksi meni, mutta selkeästi alkaa kroppa väsyä hoitoihin kun infektiot onkin yhtäkkiä tätä kokoluokkaa. Ekaa kertaa näitten hoitojen aikana tarvitsin suonensisäistä antibioottia, ja olin oikeasti infektion takia monta päivää sairaalassa. Mutta toisaalta hyvä että vasta nyt. Hoitojen alkaessa pelkäsin ihan oikeasti että se tulee olemaan tällaista ihan joka kerta.