perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kotona taas

Siinä meni sitten ne sytostaatit. Kotona olen ollut kolmisen tuntia, enkä ainakaan vielä ole tuntenut tarvettaa mennä pitkäkseni. Positiivista. Tosin selvästi huomaa että ihan kohta on väistämättä torkkujen aika.

Sairaalajakso sinänsä meni ihan hyvin: en oksentanut kertaakaan enkä muutenkaan ollut varsinaisesti puolikuollut. Sen sijaan muuten asiat tuntuvat menevät hitusen verran mönkään... Ensinnäkään kuurit eivät tosiaan lopu tähän kahteen. En tiedä ymmärsinkö alun alkaen jotain väärin vai puhuvatko lääkärit ristiin keskenään vai mitä oikein tapahtui, mutta tiistaina sain kuulla että sytostaatteja jatketaan niin pitkään että Turusta järjestyy mulle aika, mikä taas saattaa pahimmillaan kestää aika kauan. Ja että sairausloma jatkunee reilusti vuodenvaihteen yli, mikä myöskin oli uutta tietoa. Ärsyttää kun ei voida heti alkuun kertoa huonoimpia skenaarioita, nyt kerkesin vähän jo toivoakin jotakin ja luonnollisesti myös pettyä. Äh. Tosin, jos tauti saadaan remissioon nopeasti, voidaan sytoja antaa jotenkin kevennettynä, jolloin tämä ei kävisi ihan niin rankaksi. Mutta aika näyttää miten sen asian kanssa käy.

Toinen inha asia on portti: uusi on nyt sitten asennettu sinne helkkarin nivuseen. Tai no reidessä se oikeastaan on, mutta silti. On kuulemma aika harvinaista että se sinne joudutaan laittamaan, ja on pakko myöntää että tässä(kään) asiassa en olisi halunnut olla spesiaalitapaus. Mutta minkäs teet kun muualle sitä ei yksinkertaisesti saa. Tosin se on kuulemma sen verran hankala paikka että se todennäköisesti poistetaan siitä heti kun akuutti tarve loppuu. Parasta olisi että edes se lupaus pitäisi paikkansa.

Mutta nyt sinne torkuille, jotka todennäköisesti venyvät yöuniksi saakka. Ihan hyvä ehkä niin.