Todellakin jo seitsemäs, huh! Pitkällä ollaan.
Kaikki meni oikeastaan ihan hyvin. En ollut missään vaiheessa tolkuttoman väsynyt, sain syötyä, ja jaksoin sekä eilen että toissapäivänä käydä vähän ulkoilemassa (ts. kiersin sairaalan parkkipaikan pari kertaa ympäri). Tänään sain vielä kaksi pussia punasoluja, lähinnä varmuuden vuoksi, mutta jaksanpahan nyt sitten olla tässä kotosalla vähän paremmin.
Ai niin, tiedonanto: sanaristikot ovat sairaalatekemisen aatelia! Olisin voinut keksiä sen vaan vähän aiemmin... Tosin en mä nytkään niitä koko ajan täytellyt, kun oli telkkari ja kirja ja lehtiäkin. (Oikeastihan mulla vaan oli liian vähän ristikoita mukana, heh.)
Mieliala on ihan ok, mitä nyt tulevat kantasolujutut vähän ahdistaa. Hittoakin sitäkin pitää stressata jo nyt, kun siihen on vielä kuukausitolkulla aikaa? Vaan eipä sitä mahda ihmislapsi murehtivaiselle mielenlaadulleen mitään, huoh.
Tänään voisin yrittää jaksaa vielä vähän ulkoilla. Ihan vähän. Sen verran että voisi sanoa haistelleensa raitista ilmaa.