lauantai 20. maaliskuuta 2010

Taistelussa mökkihöperyyttä vastaan

Kun on puoliksi pakon edessä eristetty asuntoonsa, tulee jossain vaiheessa väkisinkin esiin kysymys, että mitähän helkkaria sitä oikein tekisi aikansa kuluksi. Netissä ei jaksa roikkua loputtomiin, huvisyömisestä tulee vain paha olo, telkkaria ei ole. Mutta onneksi on kirjoja!














Tuosta kasasta olen tuhonnut jo muutaman, ja tätä vauhtia loputkin hupenevat sangen nopsaan. Toisaalta saatan kyllä olla noitten jälkeen sellaisessa lukuähkyssä, ettei tee mieli moneen kuukauteen lukea yhtään mitään - etenkin kun lukemiseni muutenkin on melko kausiluonteista.

Jos mieleesi kuitenkin tulee kirja jota haluaisit suositella, saa siitä ilmoittaa kommenttiboksissa. Luen periaatteessa mitä vaan, mutta tässä tilanteessa liian synkät, raskaat ja vaikeat kirjat ovat auttamatta vähän out. Sytostaattihuuruinen pääni kaipaa ennen kaikkea huumoria ja mukaansatempaavuutta. Vinous ja absurdi meininki lasketaan myös eduiksi.