tiistai 13. syyskuuta 2011

Pitsatalkoot

Koska sytostaatit aiheuttavat sekä pahoinvointia että heikotusta, ei niiden jälkimainingeissa pahemmin ruokaa laiteta. Jotakin pitäisi kuitenkin syödä, koska nälkä vain lisää pahoinvointia ja heikkoa oloa - tai pikemminkin ilmenee erityisesti niiden kautta. Kun tällainen nälkäheikotus iskee, ruokaa pitäisi saada heti, joten järkevin vaihtoehto on tehdä jotakin valmiiksi pakastimeen. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että kaikki perusruuatkin ällöttävät, joten on ihan turha täyttää pakastinta makaronilaatikolla kun ei se kuitenkaan tule syödyksi.

Ratkaisun löydämme, tattadaa, roskaruuasta. Viime kuuria varten tein pitsan, jonka pakastin paloina. Saatoin siis ottaa pakkasesta aina yhden palan kerrallaan, pyöräyttää sen mikrossa ja saada näin vähän helpotusta kehnoon oloon. Homma toimi sen verran hyvin, että tällä kertaa tein kokonaista kolme pitsaa, jotka tuolla nyt odottavat pakastimeen pääsyä. Eipähän pääse ainakaan ruoka loppumaan kesken.

Jostakin syystä en ole vielä onnistunut kehittämään vastenmielisyyttä pitsaa kohtaan. Ensisijainen syy lienee se ettei sitä koskaan tarjoilla sairaalassa, joten en osaa yhdistää sitä syvästi vihaamiini sairaala-aterioihin. Toinen syy on varmaankin sen tietynlainen neutraalius: loppujen lopuksi se on vähän niin kuin lämmin voileipä, ja leipä ylipäätään on jotakin sellaista jota pystyn sairaalassakin ilman sen suurempia ongelmia syömään. Lämpimän voileivän vääntäminen neljä kertaa päivässä on kuitenkin vähän turhan raskasta (kuvaa hyvin sitä kuinka totaalisen voimattomaksi sytot ihmisen saavat), joten siksi pakastinratkaisu.

Se että tekee ruoan etukäteen itse, on myös sikäli hirveän hyvä että ainakin tietää tasan tarkkaan mitä syö ja miten se on tehty. Oma ongelmani on liian vilkas mielikuvitus, joka näkee pahoinvointipeikkoja sielläkin missä niitä ei ole. Ei tarvita kuin ajatus siitä että kokki ei ole pessyt käsiään kunnolla tai että ruokaan on ehkä mahdollisesti tipahtanut hius, saa minut hylkäämään ajatuksen syömisestä. Normaalioloissa en tosiaan ole mikään hygieniafriikki, eikä kyse oikeastaan ole siitä sytokrapulassakaan. Pahoinvointi on vain niin herkässä ettei se tarvitse kuin minimaalisen pienen sysäyksen äityäkseen oksennukseksi saakka. (Itse asiassa nyt jo tuli vähän kehno olo kun kirjoittelen tämmöisiä. Ei pitäisi. Pää vain tyhjäksi turhasta mielikuvituksesta, se lienee kaikkein paras selviytymisstrategia.)