Silmäilin eilen viimevuotisia blogikirjoituksiani, erityisesti keväältä ja kesältä jolloin edelliset hoidot olivat vielä päätä pahkaa käynnissä. Totesin, että suhtauduin silloin tähän pyöritykseen tyystin eri tavalla kuin nyt. Viime vuonna sairastaminen oli minulle projekti, tänä vuonna se on vain jotain joka tapahtuu.
Jollakin tavalla olen kai kyynistynyt, tai alistunut kohtalooni. Siinä missä viime kerralla sisäinen ääni kertoi että "tämän kun vielä jaksat, olet lopullisesti terve", sanoo se nyt lähinnä että "tämä on elämää, ehkä parannut tai sitten et, yritä olla liiaksi ajattelematta asiaa".
Itse asiassa muutos on minusta positiivinen. On tietysti ihan hyvä taktiikka suhtautua hoitojaksoon projektina, asennoitua niin että "tämän minä selvitän". Käydä sen kimppuun ja selvitä lopulta taistelusta voittajana. Ottaa itselleen (ihan ansaittua) kunniaa siitä että on taas näyttänyt sairaudelle närhen munat. Että perkele, voitin taas!
Kahdeksan vuotta on kuitenkin pitkä aika. Jatkuva uusiin projekteihin sisuuntuminen on väsyttävää, ainakin minulle. En kaipaa haasteita, haluaisin vain elää kaikessa rauhassa pientä ja vaatimatonta elämääni. Kaikki olisi ihan hirveän hyvin ilman tätä sairautta. (Itse asiassa kaikki on ihan hirveän hyvin jo nyt. Jos olisin terve, olisi kaikki ihan täydellistä. Mutta ei kai sen haluaminen väärin ole?)
En siis jaksa enää tapella. Tulkoon mitä tulee. Samalla lailla ne päivät silti kuluvat, samat huonovointisuudet ja veriarvojen laskut joudun silti kokemaan. Parempi olla onnellinen hyvistä päivistä nyt, kuin etukäteen kokonaan terveestä tulevaisuudesta. Sitä ei ehkä koskaan tule - mutta jos tulee, osaan varmasti arvostaa sitä hiton korkealle.
PS. Vanhoja kirjoituksia selatessani totesin että suhtautumiseni ulkonäkööni on myös muuttunut aika radikaalisti. Viime vuonna jaksoin valokuvata itseäni ja voivotella sitä kuinka näytän sairaalta ja väsyneeltä. Tällä kertaa ei voisi vähempää kiinnostaa. En edes muista koska olisin viimeksi kunnolla katsonut peiliin. Ei vaan tarvitse, kun tukkakin on aina hyvin.