Olin täysin varautunut jumittamaan sairaalassa tiistaihin saakka, mutta yllättäen pääsinkin kotiin jo tänään. Puolikuntoinen olen kyllä vielä, mutta en mitenkään akuutin sairaalahoidon tarpeessa. Huilata voi onneksi kotonakin.
Oli silti hirveän hyvä että sinne ensiapuun tuli torstaina lähdettyä. Aluksi tosin mietin että tulikohan vähän hätiköityä, kun sairaalassa kuume oli jo laskenyt ja vointi rupesi normalisoitumaan. Veriarvot eivät kuitenkaan olleet järin kaksiset, tulehdusarvo oli koholla ja trombosyytit heikot, joten tokihan mut sitten sisään otettiin.
Odotellessani siirtoa osastolle rupesi kuume uudestaan nousemaan, tällä kertaa ihan kunnolla ja hemmetin nopeasti. Tärisin ja uikutin peiton alla, enkä meinannut saada edes kuumeenalennuslääkettä otettua. Mulla on joskus aiemminkin ollut tuollaisia, ja tiesin että se menee kyllä ohi, mutta aika pelottavaahan se silti oli. Onneksi olin (ja olen joka kerta ollut) sairaalassa, jossa on heti tarvittava apu saatavilla. En uskalla ajatellakaan mitä tapahtuisi jos sellainen iskisi kotona. Tai vaikka autossa matkalla sairaalaan...
No, tuon episodin jälkeen kaikki sujuikin sitten tasaisen tylsästi. Yö toki meni hikoillessa kuumetta pois, mutta sen jälkeen se ei missään vaiheessa enää noussut uudelleen. Antibiootit purivat heti tehokkaasti, ja koska tänä aamuna CRP oli jo alle 50, oli päivystävä lääkäri sitä mieltä että voin ihan hyvin siirtyä kotiin. Tiistaina katsotaan verikokeet uudemman kerran, siihen asti ajattelin olla pahemmin hötkyilemättä.