Parin päivän sulattelun jälkeen sanoisin että kyllä tämä tästä.
Sinänsähän tilanne on aikalailla hanurista, mutta koska sille ei mitään mahda, lienee parasta vain sopeutua. Ja onhan tässä vielä melkein kaksi viikkoa aikaa elää jotakuinkin normaalia elämää - ja voitte olla varmoja että käytän ajan sangen tarkkaan hyödykseni. Osittain siksi että erinäisiä asioita nyt vaan pitää saada aikaan, osittain siksi että saisin pidettyä ajatukset poissa syöpäasioista mahdollisimman tehokkaasti. Murehtiminen on mun helmasynti, eikä se tässä tilanteessa tosiaan auta yhtään mitään. Parempi siis systemaattisesti täyttää pää kaikella muulla.
PS. Hyvää juhannusta kaikille!