perjantai 10. elokuuta 2012

Turusta kuuluu, vihdoin

Lääkäri soitti vihdoin tänään. (Itse asiassa soitin eilen itse hätyyttelypuhelun, jossa sihteeri vakuutti ettei mua ole unohdettu.) Keuhkot olivat kuvissa näyttäneet oikein hyviltä, joten sienilääkityksen saan lopettaa. Mahtavaa, kaksi pilleriä vähemmän päivässä, plus tietenkin se että tuo kyseinen lääke tuppaa aiheuttamaan pahoinvointia, joten nyt siis alkaa ruokakin ehkä taas maistua vähän paremmin. Ja jälleen lääkäri totesi, ettei siellä alun perinkään ehkä ollut mitään sientä, niin pieniä olivat ensimmäisten kuvien muutokset olleet.

Seuraavaksi kävimme mielenkiintoisen keskustelun:

Lääkäri: Sulla on tuo munuaisarvo sen verran koholla ettei CT-kuvia oikein voida ottaa...
Minä: Öö, kävin kyllä PET-CT:ssä pari viikkoa sitten...
Lääkäri: Jaa... No millaset ne tulokset oli?
Minä: En tiedä, kukaan ei ole vaivautunut ilmoittamaan...

Eli a) tiedonkulku toimii taas tosi hyvin ja b) myöhäistä rypistää kun on housussa jo.

Lääkäri lupasi selvitellä kuvauksen tuloksia (yhdessä tosin päättelimme että jos siellä jotain hälyttävää olisi näkynyt, olisi siitä mulle ilmoitettu), ja varata mulle parin viikon päähän verikokeet ja soittoajan. Puhuttiin myös mun munuaisten tulevaisuudesta, ja esille nousi dialyysin ja munuaissiirron mahdollisuudet. Pikkujuttuja kuulemma kantasolusiirron rinnalla... Joo, aivan varmasti, mutta kun mua ei kiinnostaisi olla enää yhtään tämän sairaampi. Onneksi tilanne ei vielä ole lainkaan niin paha että noihin tarvitsisi heti ryhtyä, ja voi olla, että tilanne rauhoittuu jossain vaiheessa ihan itsestään. Elämme toivossa.