torstai 14. kesäkuuta 2012

Kauhunhetkiä puhelimen ääressä

Puhelin oli soinut jossain vaiheessa, mutta en ollut kuullut sitä kun olin ollut asioilla. Tunnistin numeron sairaalan (TAYSin) numeroksi, mikä sai sydämen muljahtamaan hetkeksi pois paikoiltaan. Mitä hemmetin asiaa niillä oikein mulle on? Muuta kuin että siitä munuaiskoepalasta on löytynyt jotain todella huolestuttavaa?

Olin vähällä toteuttaa normaalia strategiaani ahdistavien asioiden kanssa, ts. sulkea silmät ja odottaa että ongelma menee ohi. Päätin kuitenkin olla aikuinen ja soittaa takaisin.

Kyllä, puhelu oli tullut munuaisosastolta ja koski koepalaa. Mitään ilmeisen huolestuttavaa siitä ei ollut löytynyt, mutta kuulemma kuitenkin jotakin sellaista joka ilmeisesti liittyy kantasolusiirtoon. Tarkempia määrityksiä varten tarvitaan lisää laboratoriokokeita ja palaveria hematologien kanssa, ja niinpä menenkin käymään ensi maanantaina verikokeissa.

Nyt kaikki varmaan arvaavatkin että riemuitsevan toiveikas ääni mun päässäni huutaa että KÄÄNTEISHYLJINTÄ KÄÄNTEISHYLJINTÄ KÄÄNTEISHYLJINTÄ!!! Täähän alkaa mennä jännäksi kuin paraskin tositeeveeohjelma. Huh huh.