torstai 23. helmikuuta 2012

Hyvänmielenasioita

Kuwaitin kaunotar haastoi minut pohtimaan hyvänmielenasioita. No, tässäpä niitä:

1. Rahapuu. Olen maailman huonoin hoitamaan viherkasveja, kaikista niistä lähtee ennemmin tai myöhemmin henki. Viime syksystä saakka hallussani ollut rahapuu on kuitenkin iloinen poikkeus: se voi hyvin ja tekee jatkuvasti uusia lehtiä! Salaisuus lienee siinä ettei tuota saa kastella kuin suunnilleen kerran kuussa - eli samaa tahtia kuin mitä kastelisin muitakin kasveja. Ihmekös kun tuppaavat kuolemaan...

2. Peruna. Ruokahaluni on paitsi huono, myös sangen valikoiva. Tosi harva ruoka menee alas, ainakaan ilman pakottamista. Peruna on jostain syystä poikkeus, ja sitä tuleekin sitten syötyä aika paljon. Onneksi se on halpaa.

3. Kelan matkakorvaussysteemi. Vaikka Kela yleisesti ottaen aiheuttaakin lähinnä harmaita hiuksia, niin tämä asia sentään toimii, ja vieläpä hyvin. Mahtavaa että 250 euron taksimatka maksaa minulle vajaan kympin (eikä kohta enää sitäkään, kun omavastuukatto täyttyy). Arvostan.

4. Se että monia TV-sarjoja voi seurata netin kautta. Telkkari on vähän huono kun ei voi itse päättää milloin ohjelma alkaa. Hirveän joustamatonta, ainakin tämmöiselle toipilaalle jolla saattaa olla vaikka väsy tai kehno olo just silloin kun pitäisi katsoa sitä maailman tärkeintä tositeeveeohjelmaa. Menisi paljon iloa ja viihdykettä ohi jos pelkän töllön varassa pitäisi elää. Onneksi siis on netti.

5. Siisti koti. Siivoaminen on ärsyttävää, mutta kun sen on saanut tehtyä, on tosi hyvä mieli. Seuraavana päivänä tiskivuori tosin on taas ennallaan ja joka nurkka täynnä kissankarvoja, mutta hei, ainahan voi siivota uudestaan ja saada jälleen hyvän mielen! Taisin juuri keksiä positiivisen ikiliikkujan, heh.

6. Aurinko. Seuraavaa auringonpaistetta saadaan ennusteen mukaan odotella sunnuntaihin, mutta kun se tulee, aion varmuudella mennä ulos vähän aivastelemaan. (Kirkas auringonpaiste on lapsesta saakka saanut minut aivastamaan.) Sitä paitsi aurinko on jo muuttunut kalseasta talviauringosta lämmittäväksi kevätauringoksi, ja se asia ei siitä miksikään muutu vaikka lunta tulisi vielä kolme metriä. Kevät on oikeasti täällä!

7. Ruotsin pikkuprinsessa. En pahemmin välitä kuninkaallisista (enkä pikkuvauvoista), mutta tämän päivän prinsessauutiset kyllä vähän herkistivät.

8. Lomailu. Sairausloma on toki vähän eri asia kuin vaikkapa hiihtoloma, mutta yhtä kaikki on kiva nukkua aamulla pitkään ja elää (pääsääntöisesti) ilman sen kummempia velvoitteita. Tänään aamulla laskin että edeltäneistä 36 tunnista olin nukkunut 26... Ehkä pientä unentarpeen liioittelua (en mä oikeasti ihan noin poikki ole), mutta mitä väliä kun kerta on loma.

9. Bloggaaminen. Kirjoittaminen on kivaa ja te lukijat ihan parhaita. ♥

10. Itsensä voittaminen. Tänään käväisin sairaalalla, menomatka taittui taksilla mutta kotimatkalla olin uhkarohkea ja kävelin. Joka askeleella mietin että olen idiootti, mutta kotona tuntui hirmu hyvältä tajuta että kaikesta huolimatta jaksoin. Sitä paitsi jalat tuntuivat tykkäävän tuosta kävelylenkistä, niitä on särkenyt tänään paljon vähemmän kuin eilen.

Haaste pitäisi pistää eteenpäin viidelle, mutta sooloilen vähän enkä nimeä ketään erityistä. Ihan kaikki siis saavat osallistua. :)