Tänään oli tarkoitus käväistä sairaalalla muuten vaan, mutta kappas vain kun päädyinkin lääkärin juttusille ja lähdin lopulta kotiin jälleen uusi resepti kourassa. Näin se kävi:
Istuttiin kaikessa rauhassa kahviossa limpparilla, kun lääkäri yhtäkkiä pölähti paikalla. Oli kuulemma ollut aikeissa soittaa, mutta tulikin sitten hoitamaan asian naamatusten kun oli minut sattumalta siitä pöydästä bongannut. CT-kuvan vastaus oli saapunut, ja siinä näkyi selvästi kuinka yksi iso verisuoni oli hirttäytynyt melkein umpeen...Aivan tukossa se ei ollut, ja veri pääsi kulkemaan myös sivusuonten kautta, jotka hirttäymän ympärille olivat muodostuneet. Oleellinen asia kuitenkin oli se, että moinen ahtauma lisää veritulpan riskiä melkoisesti, joten tadaa, ei muuta kuin verenohennuslääkkeet kehiin! (Juu, mun verihän ei tässä tilanteessa mitenkään ole jo ennestään vaarallisen ohutta.)
Mikäs siinä, olenhan tottunut lääkkeitä syömään. Tosin näitä kyseisiä joudun pistämään, mutta eipä siinäkään mitään, olen minä sitäkin tehnyt. En kuitenkaan aamuin illoin, kuten nyt olisi tarkoitus... Saattaapi siis mennä vatsanahka melkoiselle ruvelle tässä vielä.
Niin ja sitten se että helvetin kalliiksihan tuo lääke tulee. Kymmenen päivän satsi maksoi 88 euroa. Huh! Onneksi sossu sen varmasti korvaa jahka nämä tukiasiat saadaan kunnolla käyntiin, mutta ei tuo hinta silti paljoa naurata. Hitto, muutenkin stressaan rahasta, ja sitten lyödään päälle vielä tuommoinen kiva pikku lisä! Ja siis ainakin puoli vuotta joudun tuota piikittämään, myöhemmin katsotaan josko sinne suoneen voisi ujuttaa jonkun jutun joka pitäisi sen auki.
(Välillä kyllä tuntuu että olen vaan yksi ihmisraunio, josta hiljalleen laukeaa osa sieltä, toinen täältä. Hei tiedoksi vaan että mulla on melko rajallinen määrä noita sisäelimiä, ei ne loputtomiin tämmöistä hajoilua kestä. Nih.)