En enää juurikaan tarvitse kipulääkkeitä. Pystyn nauramaan ja yskimään suht ongelmitta, ainoastaan aivastaminen viiltää ikävästi leikkaushaavassa. Pystyn jopa nukkumaan leikatulla kyljellä, vaikka sängystä ylös pääseminen onkin vielä vähän kankeaa.
Eilen sain vihdoin aikaiseksi tehdä sairauspäivärahahakemuksen. Soitin myös kesätyöpaikkaani ja ilmoitin että tilalleni kannattaa alkaa etsiä uutta työntekijää. Tänään on maha ollut sekaisin (villi veikkaukseni on että kymmenen päivän burana-kuurilla saattaisi olla vaikutusta asiaan) ja mieli - osittain kehnon olonkin takia - vähän maassa. Musta tuntuu että mun reippausvarannot on aika lopussa, siitäkin huolimatta etten varmaan ikinä ole saanut osakseni näin paljon huolehtimista ja myötäeloa kuin mitä nyt.
Maanantaina menen lääkäriin kuulemaan jatkohoitosuunnitelmista. Silloin sitten selviää meneekö tän kesän suunnitelmat pahasti vai tosi pahasti pieleen. Huoh.