lauantai 8. toukokuuta 2010

2,5 tuntia ja vesisade

Menin seitsemäksi sairaalalle verikokeisiin niin kuin oli sovittu. Puoli kahdeksan aikaan hoitaja tuli kysymään, eikö näytteenottaja ollut vielä käynyt. No ei ollut. Kahdeksalta kävin itse kysymässä oliko mut unohdettu. Ei kuulemma ollut, labraa vaan ei lukuisista yrityksistä huolimatta ollut saatu kiinni. Vähän ennen yhdeksää juttelin taas ohi kävelleen hoitajan kanssa, labra kuulemma oli tilattu kiireellisenä mutta ketään ei silti kuulunut. Puoli kymmeneltä multa meni hermot ja ilmoitin että labra tulee nyt tai minä häivyn. Minuuttia myöhemmin se sitten pamahtikin osaston ovesta sisään ja verikokeet saatiin kuin saatiinkin otettua.

Jäi vähän hämäräksi mitä oikein oli tapahtunut. Ilmeisesti mun verikoepyynnöt vaan oli hukkuneet jonnekin, minkä takia sain siis odotella 2,5 tuntia. Ja kun vihdoin pääsin ulos, totesin saavani nauttia hyytävästä tuulesta ja vesisateesta.

Ei siis mikään maailman paras alku päivälle. Mutta eiköhän tämä tästä vielä parane.