Toissapäivänä käväisin taas verikokeissa, ja äsken lääkäri soitteli vastauksista. (Hitto, aloitan suunnilleen joka toisen blogitekstin noin. :D)
Kaikki oli jotakuinkin ennallaan: hemoglobiini siedettävä, munuaisarvokaan ei ollut noussut. Seuraava käynti Turkuun sovittiin (vasta!) lokakuulle, jolloin olisi taas vuorossa luuydinnäyte. Ääh, mutta ei mahda mitään. Sen näytteen avulla kontrolloidaan sitä, kuinka kokonaisvaltainen ote luovuttajan soluilla on mun luuytimessä. Tällä hetkellä luku on 99 prosenttia, joka on kuulemma ihan hyvä (sataanhan toki pyritään, mutta ei se kuulemma aina onnistu), mutta vaatii tarkkailua, ettei se vaan pääse laskemaan. Kehitteillä on kuulemma menetelmä, jolla tuon pitoisuuden saisi analysoitua ihan vaan verinäytteestä, mutta toistaiseksi joudun kestämään kairaamista. Ngh.
Tällä hetkellä tilanne näyttää siis syöpäasioiden suhteen aika hyvältä. Munuaiset nyt edelleen aiheuttaa päänvaivaa, mutta niihin saan hoitoa onneksi täällä Tampereella. Tämä mun jatkuva anemia ja veritankkauksien tarvekin johtuu hyvin pitkälti munuaisista, ja siksipä piikitänkin itseeni EPO-hormonia, joka siis kiihdyttää punasolutuotantoa. Kyseinen lääkitys on munuaislääkärin aloittama, ja vasta tänään tuli syöpälääkärin kanssa puhe annostuksesta. Se on kuulemma ihan liian pieni, voisi hyvin olla jopa viisinkertainen. Maanantaina näen munuaislääkäriä, täytyypä ottaa asia siellä puheeksi. Mieluummin piikitän itseeni tujumpaa lääkeannosta kuin käyn kuukauden välein tankkauksessa.
Munuaisten tulevaisuus oli myös taas esillä. Jälleen nousi esiin dialyysi ja munuaissiirto - toisaalta tällä kertaa lääkäri totesi, ettei kyllä muista ketään, joka kantasolusiirron takia olisi moisiin joutunut. Toisin sanoen jos nämä munuaisongelmat johtuvat siirrosta (osittainhan vika on sitä edeltäneissä sytoissa, mutta kukaan ei tiedä mikä itse siirron osuus tässä kaikessa on), helpottavat ne melko varmasti itsestään jossain vaiheessa. Voisko se olla esim. pian?