tag:blogger.com,1999:blog-69607077445133818712024-03-13T09:53:01.513+02:00Todella kipeetäelämää hodgkinin lymfooman kanssaIidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comBlogger449125tag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-18287822081749595032012-10-27T15:24:00.002+03:002012-10-27T15:24:44.629+03:00Iida on poissaIida menehtyi 27.10.2012 kello 1.40 Meilahden sairaalassa äkilliseen sairauskohtaukseen.
<p>
Haluamme kiittää kaikkia blogin lukijoita. Olitte Iidalle todella tärkeitä, ja hän oli todella ylpeä blogistaan. Iida oli aina onnellinen lukiessaan kommenttejanne, ja ne merkitsivät hänelle todella paljon.
<p>
Tästä emme voi enää jatkaa, on valittava uusi tie.
<p>
Iidan tahtoa kunnioittaen tämä blogi jää kaikkien luettavaksi. Kommentointi on poistettu käytöstä, sillä niille ei lukijaa enää ole.<p>
<p>
Iidaa jäävät kaipaamaan äiti, isä, sisko, avopuoliso, kissa ja lukuisat ystävät.Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/06132371729021330122noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-79889791968025098512012-10-19T16:25:00.001+03:002012-10-19T16:25:49.201+03:00HuikkausAjattelin vain tulla huikkaamaan että elossa ollaan ja että mitään sen ihmeempää ei ole tapahtunut sitten viime näkemän. Kaikki on ihan hyvin, pääasiassa vain makaan kotona ja luen kirjoja. Toisaalta se tuntuu ihan tarpeelliselta. Jostain syystä en ole jaksanut viime aikoina olla kovinkaan sosiaalinen, ja siksi kai blogikin on nyt ollut hiljaa. Joskus sitä jaarittelee ihan vaan jaarittelun ilosta, mutta nyt on näköjään vähän toisenlainen vaihe menossa.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-64925149043451082422012-10-08T11:57:00.000+03:002012-10-08T11:57:01.768+03:00NestepäivitystäJalkojen turvotus on lisääntynyt. Nestekertymä on sinänsä varmaan pysynyt suht samana (ainakin painosta päätellen), mutta jostain syystä jalat ovat varsinkin iltaisin selkeästi turpeammat kuin vielä muutama päivä sitten. Ärsyttää. Hemoglobiinin lisäksi tuo jalkatilanne on varmaan yksi suurimpia mun vointiini vaikuttavia asioita, ja heti kaikki on vähän plääh kun jalat ovat huonommat. Mutta on tämä turvotustilanne ollut ennenkin vähän tämmöistä aaltoilua. Ehkä olen vain syönyt viime päivinä normaalia enemmän suolaa, tai jotain.<br />
<br />
Mutta on mulla hyviäkin uutisia. Käväisin tänään taas sydänkontrollissa, ja sydämen nestekertymä on kuulemma vähentynyt selvästi. Jee! Kortisoniannosta saan laskea parin viikon päästä, ja suunnilleen kolmen viikon päästä katsotaan ultraääni uudestaan. Sydäntilanne vaikuttaisi nyt siis ainakin olevan menossa hyvään suuntaan - hitaasti tosin, mutta sitäkin varmemmin.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-61372882430989948622012-10-06T18:48:00.000+03:002012-10-06T18:48:00.375+03:00No California DreamingJostain syystä tänään on soinut päässä California Dreaming. En kuitenkaan kaipaa Kaliforniaan, vaan olen tosi iloinen siitä että olen Suomessa ja että nyt on syksy.<br />
<br />
On ollut kylmää ja sateista. Aurinko nousee joka aamu vähän myöhemmin, illat pimenevät aiemmin. Edessä on puoli vuotta syitä, miksi näillä leveysasteilla ei tosiaan kannattaisi asua.<br />
<br />
Ja minä olen ihan innoissani! Yleensä tässä vaiheessa syksyä passivoidun, alan nukkua ja syödä enemmän, vetäydyn jonkinlaiseen talvihorrokseen ja haluaisin vetää peiton korviin aina maaliskuulle saakka. Nyt herään selvästi ennen auringonnousua, nautin viileästä ilmasta ja neulon villavaatteita jotta talvesta tulisi mahdollisimman mukava.<br />
<br />
Kai mä olen vaan missannut vähän liian monta vuodenaikaa putkeen. Viimeksi olen ollut näin hyvässä kunnossa keväällä 2011. Sen vuoden kesä meni sairaalassa, syksy (joka muuten oli aivan järjettömän pitkä ja uuvuttava) samoin, talvella oli kantasolusiirto ja tämän vuoden kevät ja kesä vilistivät ohi sen jälkimainingeista selvitessä. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että on aivan sama mikä vuodenaika ja millainen sää on, tärkeintä on että mä jaksan olla ulkona ja kokea sen!<br />
<br />
Voisin tietysti vetää esiin vanhan kunnon kortisonikortin ja perustella tämän hyvän fiiliksen sillä. Että kyllä minäkin sitten herään todellisuuteen kun kuuri on loppu, maassa metri lunta, pakkasta kolmekymmentä ja aurinko eksynyt jonnekin Jupiterin taa. Voihan se toki niinkin mennä. Tai sitten mä heräänkin joka aamu tästä eteenpäin onnellisena siitä, että tuleva päivä on täynnä mahdollisuuksia jotka mä itse asiassa voin toteuttaa - sen sijaan että joutuisin lusimaan koko päivän sängyssä tai sohvalla miettien, onnistunko mä tänään lämmittämään itselleni ruokaa ilman että taju meinaa lähteä.<br />
<br />
Kuulostanko ärsyttävän positiiviselta? Ei se mitään, kaipa mä vähän olenkin. Realisminnälkäisille kerrottakoon, että jalat ovat edelleen turvoksissa (tiukkaan nyöritettyjen maiharien jäljiltä ne näyttivät tänään jokseenkin mielenkiintoisilta...) ja että maanantaina pitää taas mennä verikokeisiin ja sydämen ultraääneen. Turustakin tuli kirje, että jahka seuraavan kerran menen sinne (onneksi tosin vasta marraskuun lopulla), musta halutaan TAAS luuydinnäyte. Eipä olisikaan kuin vasta kolmas kerta puolen vuoden sisään... (Lisäksi en varmasti voita tänäänkään lotossa yhtään mitään, ja sitä paitsi mun kumisaappaat vuotaa. Nih.)Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-41749476917247701062012-10-01T19:56:00.000+03:002012-10-01T19:57:01.017+03:00En ymmärrä laiskoja ihmisiäOlin 26 vuotta laiska ihminen. (Okei, viimeiset yhdeksän vuotta myös ajoittain aika hiton sairas, mutta myös puhtaasti laiska.) Asiat oli parasta tehdä aina huomenna. Tai jos oikein hyvin meni, ne saattoi jättää tekemättä eikä kukaan huomannut mitään.<br />
<br />
Enää en voi käsittää laiskuutta. Jos ihminen on terve, mikä ihme saa sen kasvamaan sohvaan kiinni? Eikö sitä ärsytä tai turhauta? Eikö olisi vaan paljon kivempaa tehdä jotain? (Entisenä laiskana tiedän ettei kyse koskaan ole siitä etteikö mitään tekemistä olisi. Aina on. Eri asia sitten huvittaako mikään, mutta sehän taitaakin olla juuri se laiskuuden syvin olemus.)<br />
<br />
Minä olen tänään tiskannut, imuroinut, tehnyt ruokaa, pessyt pyykkiä (ja lakaissut pesutuvan lattian kun siellä on kyltti jossa käsketään siivoamaan jälkensä), siivonnut vessan, kantanut tavaraa verkkovarastoon, neulonut säärystimiä, lukenut, kirjoittanut ja joutunut jopa tappamaan aikaa katselemalla netistä turhanpäiväisiä tositeeveeohjelmia. Ja sittenkin kello on vasta kahdeksan. Tätä päivää on jäljellä vielä hiton monta tuntia, eikä mulla ole hajuakaan miten sen oikein käyttäisin. Joudun varmaan vaan neulomaan vähän lisää. Ja lukemaan. (Lähtisin ulos mutta kun siellä on pimeää ja märkää. Mukavuudenhaluni ei sentään ole kadonnut mihinkään vaikka laiskuus onkin tiessään.)<br />
<br />
Kai tämä on vaan vastapainoa sille, että olen puolitoista vuotta hiihdellyt pelkässä pyjamassa jaksamatta kunnolla nostaa edes omaa ruhoani sängystä. Nyt kun yhtäkkiä jaksankin melkein mitä vaan, tuntuisi kertakaikkisen hullulta vain röhnöttää sohvalla ja olla tekemättä mitään. Niinpä sitten touhuan kuntoon asioita jotka ovat olleet vuoden verran retuperällä. Ja samalla taivastelen, että miten ihmeessä terveet ihmiset eivät saa aikaiseksi mitään, jos niillä oikeasti on <i>koko ajan </i>näin paljon voimia ja hyvä olo.<br />
<br />
No, olen sairauslomalla joten mulla on (liikaa) aikaa. Lisäksi syön edelleen kortisonia, joka ihan varmasti selittää ison osan tästä. Kaipa mäkin palaudun omaksi laiskaksi itsekseni jahka lääkitystä saadaan kunnolla kevennettyä. On vaan jotenkin niin hämmästyttävää, kuinka helppoa kaikki nykyään on. Teen ohimennen paljon sellaista, mikä vielä joitakin aikoja sitten vaati kunnon ryhtymisen. Voin esimerkiksi käväistä kaupassa, vaikka puoli vuotta sitten en käväissyt edes vessassa. Voin pyyhkiä leivänmuruset pöydältä ja viedä roskat roskikseen ja pyyhkäistä ohimennen sormenjäljet ovenkarmista, vaikka koskaan aiemmin en (edes terveenä) ole jaksanut moisista välittää. Kyse ei olekaan pelkästään fyysisen kunnon palautumisesta, vaan siitä että sen myötä olen saanut myös ihan älyttömästi henkisiä voimia takaisin - välillä tuntuu että jopa enemmän kuin mitä niitä on koskaan ollutkaan.<br />
<br />
Ehkä se vaan on niin että terveyttä oppii arvostamaan vasta sitten kun sen menettää. Tähän mennessä olen pitänyt tuota sanontaa lähinnä joutavanpäiväisenä länkytyksenä, mutta kaipa mä vaan olen ollut keskimääräistä luupäisempi tapaus kun sen todelliseen oivaltamiseen meni yhdeksän vuotta. Tai ehkä kyse ei olekaan terveyden menettämisestä, vaan pikemminkin sen takaisin saamisesta. Olen mä tietysti aiemminkin toipunut syöpähoidoista, mutta en läheskään näin voimallisesti ja pitkän taistelun jälkeen. Kuten sanottu, luupää mikä luupää. Jos elämä on halunnut tällä sairaudella mulle jotain opettaa, luulen että se on vihdoin onnistunut siinä.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-61791129633525285502012-09-25T16:19:00.002+03:002012-09-25T16:19:47.591+03:00Pikavisiitti TurkuunTänään käväisin pitkästä aikaa näyttämässä naamaani Turussa. Ohjelmassa oli verikokeiden lisäksi myös jälleen luuydinnäyte, joten en voi väittää että olisin lähtenyt matkaan riemusta kiljuen. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin: näytteenotossa iski vanha tuttu paniikki ja hyperventilaatio päälle, mutta homma oli onneksi ohi suunnilleen viidessä minuutissa, ja oli muutenkin ehkä sujuvin luuydinpunktio ikinä. Suurin ongelma löytyi siis tälläkin kertaa korvien välistä.<br />
<br />
Verikoetulokset olivat kerrassaan mahtavat. Hemoglobiini oli jo lähes 130, ja munuaisarvokin laskenut entisestään. Mun hyvää vointiani kävi ihmettelemässä kokonainen lääkäriarmeija, joka yhteistuumin päätti että seuraavan kerran nähdään vasta parin kuukauden päästä. Jee!<br />
<br />
Huomenna sitten munuaispuolen lääkäri täällä Tampereella. Ja parin viikon päästä sydänkontrolli. Mutta ne menevät mukavasti arkielämän sivussa, varsinkin kun kummankin suhteen tilanne näyttää aika stabiililta. Ei siis pahemmin tarvitse pelätä tai jännittää, riittää että viitsii vaivautua paikalle. Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-79519450332195219612012-09-18T14:24:00.000+03:002012-09-18T14:24:20.529+03:00122Sudokuja tehdessä iskee yleensä aina jossain kohtaa jumitus. Alku on mennyt hyvin, mutta sitten tulee kohta, jossa jokainen paikka johtaa tavalla tai toisella umpikujaan. <i>Kunnes </i>sitten löytyy se <i>yksi </i>kohta, jonka avulla saa tehtyä koko hiton päättelytehtävän loppuun.<br />
<br />
Mun sairastamisessa on nyt iskenyt tuommoinen sudoku-kohta. Koko kesä ollaan enempi vähempi menty tuossa jumitusvaiheessa: joku asia on ehkä välillä vähän korjaantunut, mutta vastaavasti joku muu onkin mennyt sitten entistä pahemmin pieleen. Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, että palaset ovat vihdoin ruvennet loksahtelemaan kohdilleen.<br />
<br />
Eilen oli verikokeet. Monesti lääkäri ei vaivaudu soittamaan tuloksista jos arvot ovat pysyneet ennallaan, ja yleensä soitto merkitsee sitä että tarvitsen veritankkauksen tai jotain muuta mukavaa. Tällä kertaa meininki oli vähän toinen.<br />
<br />
"Älä nyt herran tähden piikitä enää sitä epoa, sun hemoglobiini on 122!"<br />
<br />
Muutkin veriarvot olivat parantuneet huomattavasti. Trombosyytit, jotka mulla tähän asti on keikkuneet kahdeksankympin tienoolla, olivat 145 (normaalin alaraja on 150), ja jopa ikuinen murheenkryyni munuaisarvo oli laskenut vajaasta kolmesta sadasta reiluun kahteen sataan (normaaliarvo pitäisi kai olla suunnilleen 80, mutta jo se että se ylipäätään on noin reippaassa laskussa, on ihan älyttömän hyvä juttu).<br />
<br />
Ja mistä tämä kaikki sitten oikein johtuu? Pari viikkoa sitten, samalla kun kortisoni aloitettiin, päätettiin lopettaa hyljinnänestolääkitys, jolla on tiettävästi veriarvoja heikentävä vaikutus. Turussa oltiin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että annostus on niin pieni, ettei se voi yksistään selittää mun anemiaa. Tampereellakin todettiin, että jos ongelma tosiaan olisi tuossa lääkkeessä, pitäisi myös valkosolujen ja trombosyyttien olla selvästi matalammat.<br />
<br />
Näköjään olen kuitenkin jotenkin keskimääräistä herkempi tuolle lääkkeelle, koska lääkäri oli tänään täysin vakuuttunut, että kaikki positiiviset muutokset ovat seurausta sen lopettamisesta. (Olen siis ehkä vähän suotta hehkuttanut tuota kortisonia...) Jopa munuaisarvon paraneminen selittyy sillä - tai siis oikeastaan sillä, että kun hemoglobiini on noin paljon parempi, jaksavat munuaisetkin toimia paremmin. Ironista sikäli, että alun perin tuo hyljintälääke aloitettiin nimenomaan kehnojen munuaisarvojen vuoksi...<br />
<br />
Nyt tuntuu että kaikki on tosi hyvin. Sairauslomaa on jäljellä vielä kolmisen kuukautta, mikä kyllä tulee varmaan ihan tarpeeseen, mutta toisaalta ajatus sen loppumisesta ei enää pelota tai ahdista. Vielä kuukausi sitten olin ihan varma että saikku loppuu liian lyhyeen - ja nyt yhtäkkiä olen saavuttanut sellaisen pisteen, että suorastaan odotan että pääsen tekemään elämälläni jotain järkevää.<br />
<br />
Loppuun voitte kuvitella semmoisen maailman leveimmän hymynaaman. Toivottavasti teillä on yhtä hyvä fiilis kuin mulla.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-87579251182229335392012-09-17T15:42:00.000+03:002012-09-17T15:42:14.498+03:00Kiitos kortisoni! Vai eikö sittenkään?Olen nyt syönyt kortisonia vajaat kaksi viikkoa. Energiaa on ollut huomattavan paljon, ja yllättäen turvotukset ovat holahtaneet käytännössä kokonaan pois. Ihan hassua kun koivet eivät enää ole täynnä nestettä.<br />
<br />
Se kortisonihan siis aloitettiin sydänpussin nestekertymän vuoksi. Tänään oli vuorossa kardiologin kontrolli, ja menin sinne aika toiveikkain mielin: kun kerta ylimääräinen neste oli muualtakin kaikonnut, miksi sitä enää olisi sydämessäkään?<br />
<br />
Alkuun näyttikin tosi lupaavalta. Lääkäri totesi, että nestemäärä oli palautunut normaaliksi, ja että voisin ruveta vähentämään kortisonia.<br />
<br />
Sitten se katsoi vähän tarkemmin.<br />
<br />
"Katos vaan, onhan sitä nestettä täällä edelleen. Se on vaan eri paikassa kuin ennen." Argh!<br />
<br />
Kortisonia siis jatketaan, ja huomenna on taas joku ongelmakokous jossa mietitään, mitä mulle pitäisi tehdä. Sikäli tilanne on hyvä, ettei se neste edelleenkään haittaa sydämen toimintaa mitenkään, joten ei sitä nyt ainakaan ihan heti olla lähdössä sieltä kirurgisesti poistamaan. Toisaalta kyllä sille jotain pitäisi tehdä. Näin maallikkona tuntuisi siltä, että tuolla kortisonilla on kaikesta huolimatta ollut paljon positiivisia vaikutuksia, enkä millään haluaisi lopettaa sitä jos tosiaan on sen ansiota että mä olen viimeiset pari viikkoa voinut niin hyvin. Mutta ei sekään toisaalta täysin ongelmaton lääke ole, joten jos sydämen nesteet pysyvät ennallaan, voi olla että kortisoni katsotaan hyödyttömäksi.<br />
<br />
No, tämä on nyt taas tämmöistä tuttuakin tutumpaa tilanteen seurantaa. Rytmittäähän se elämää omalla tavallaan. Pääasia kuitenkin että olen paremmassa kunnossa kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-46423367858223533092012-09-10T17:20:00.000+03:002012-09-10T17:20:26.872+03:00Lisää kortisonin sivuvaikutuksiaPäänsärky on helpottamaan päin, liekö tuo johtunut kortisonista ensinkään. Tilalle on kuitenkin tullut hyvin tyypillinen kortisonin sivuoire, nimittäin mania.<br />
<br />
No okei, ei mulle ole maniaa. Se on ihan oikea sairaus, mä olen vaan normaalia energisempi. Kun normaalisti en tänään(kään) olisi saanut tehtyä sitä mitä jo viime viikolla piti, olen nyt saanut tehtyä hommia huomisenkin edestä. Päässä surisee, mutta virtaa riittää!<br />
<br />
Esimerkki: kävin parturissa. Olen varmaan jotain kolme viikkoa miettinyt, että pitäisi mennä. Ensi viikonloppuna olisi tiedossa juhlat, ja vaikka vanha karvareuhkani menettelikin kotioloissa, oli se aika homssuisen oloinen. Toisaalta ajattelin että hitot hiuksista, parempi sotkuinen kuontalo kuin ei karvoja ollenkaan.<br />
<br />
Tänä aamuna (kortisonipöllyssä) tartuin sitten kuitenkin hetken mielijohteesta luuriin, ja kello 14 istuinkin jo parturin penkissä. Tukka lyheni ja siistiytyi kivasti, nyt kehtaan ehkä jopa juhliakin. Ja kerrankin tuntui että olin kampaajan kanssa samalla aaltopituudella.<br />
<br />
Nyt sitten mietin, mihin tämän kaiken ylimääräisen energiani purkaisin. Rupean varmaan pesemään suihkukaappia tai jotain.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-42767067584927718442012-09-09T18:14:00.000+03:002012-09-09T18:14:00.009+03:00Kortisonin sivuvaikutuksia?Mulla on koko viikonlopun ollut ihan kamala olo. Päätä särkee, eikä siihen tunnu mitkään kipulääkkeet auttavan. Koko ajan on väsynyt ja pökkyräinen olo, ja mielialakin on lähinnä kiukun puolella.<br />
<br />
Voisiko tämä kaikki johtua kortisonista? Aloitin sen torstaina, joten ajankohta kyllä täsmäisi. Olen kyllä aiemminkin (tosin aika kauan sitten) syönyt kortisonia, enkä muista että siitä mitään tämmöistä olisi tullut. Mutta toisaalta mun kroppa saattaa nyt näitten kantasolujuttujen takia reagoida tuttuihinkin lääkkeisiin yllättävillä tavoilla.<br />
<br />
(Lisäksi närästää, mutta se taitaa johtua tuosta soodasta. Tyhmät lääkkeet.)Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-91501326940853568562012-09-05T16:12:00.000+03:002012-09-05T16:12:57.541+03:00JauhelihafilosofiaaTänään olin sitten kiltisti yhdeksältä sairaalalla veritankkausta varten. Oli luvattu että pääsisin suunnilleen puolilta päivin pois: toisin sanoen helppo nakki, ei mikään kunnon sairaalapäivä ollenkaan. Joopa joo. Arvio heitti kolmella tunnilla, ja vasta kolmen aikaan pääsin lähtemään. Tosin tämmöistähän tämä melkein aina on, eli osasin kyllä odottaa. Mutta olisi se silti kiva jos nuo aikatauluarviot pitäisivät edes suunnilleen paikkaansa.<br />
<br />
Siinä tankkauksessa maatessani soitti sydänlääkäri. Olivat yhdessä Turun tyyppien ja munuaislääkärin kanssa miettineet, mitä mulle oikein pitäisi tehdä. Olivat päättäneet aloittaa kortisonin, josko se vaikka auttaisi tuohon sydänpussin nestekertymään. Saan siis sanoa heipat yöunille ja toivottaa tervetulleeksi kortisoniturvotuksen. Enhän mä luonnostaan olekaan yhtään pallopää... (Kaikki tuntuvat nykyisin kiinnittävän huomiota siihen, kuinka laiha olen. Olen kyllä ihan normaalipainoinen, mutta aikamoinen kuikelo silti. Tässä hiljattain eräs vanhemman polven sukulainen kehui kun näytän niin hyvältä, kun posketkin on niin pyöreät. :D Positiivista sinänsä sen ainaisen laihuuskauhistelun sijaan, mutta onhan se vähän masentavaa näyttää naamasta ylipainoiselta, kun kuitenkin on niin rimppa että meinaa kaatua jokaisessa vähänkään isommassa tuulenpuuskassa.)<br />
<br />
Kortisonireseptin jouduin hakemaan kesken tankkauksen sairaalavaatteissa toiselta puolelta sairaalaa. Ihmiset olivat kovasti ystävällisiä, availivat mulle ovia, näyttivät myötätuntoisilta. Se oli tietysti ihan mukavaa, koska tippatelineen kanssa kulkeminen on toisinaan aika ärsyttävää. Tuli kuitenkin mieleen, että ne samat ihmiset ovat saattaneet nähdä mut aamulla normaaleissa vaatteissa kävelemässä sairaalaan, ilman että kenenkään mieleen on mäljähtänyt että tuo ei ole ihan terve. Eikä siinä mitään, en minäkään jokaisesta hitaasti kävelevästä ihmisestä ajattele että "tuolla on varmaan syöpä". Mutta jotenkin tuo kokonaisuudessaan kuvasi aika hyvin sitä mitä mun elämäni on tällä hetkellä: kotona, kaupassa, matkalla sairaalaan jne. olen ihan kuin kuka tahansa muukin; sairaalassa, pinkki pyjama päällä, veritippa kiinni portissa olenkin yhtäkkiä se myötätuntoa herättävä syöpäpotilas. Itselleni olen kuitenkin koko ajan sama. Olenko jotenkin liian syvällä tässä sairaudessa, kun musta on ihan normaalia lähteä suoraan veritankkauksesta ruokakauppaan? Vai ovatko muut ihmiset ihan pihalla, kun kuvittelevat terveyden ja sairauden rajan niin jyrkäksi?<br />
<br />
Äh, sekoan nyt taas omaan näppäryyteeni. Tuskin kukaan mitään sen ihmeempää kuvittelee. Tai ehkä joku, mutta ei sovi yleistää. Tämä sairas alkaa kuitenkin ihan kohta paistaa jauhelihaa. Siinäpä normaalia elämää kerrakseen.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-76683960608962917322012-09-04T13:04:00.001+03:002012-09-04T13:04:51.437+03:00Seitsemän pistoa myöhemminTai oikeastaan kahdeksan, jos eilinenkin lasketaan.<br />
<br />
Oli nimittäin taas vuorossa verikokeet. Eilinen näytteenotto sujui oikein hyvin: yhdellä pistolla yksi putkellinen verta, josta sitten määriteltiin verenkuva. Tänään siitä verenkuvasta sitten soiteltiin: hemoglobiini 77, joten tankkaus olisi taas edessä. Huomenna menen yhdeksäksi sairaalalle verestymään. Onkin taas on ollut vähän vetämätön olo.<br />
<br />
Punasoluja ei kuitenkaan voida tiputtaa ilman x-verikoetta, jonka avulla siis varmistetaan että tilattu veri varmasti sopii mulle. Niinpä sitten hiipparoin tänään uusiin verikokeisiin, jotka osoittautuivatkin astetta hankalammiksi... Kaksi labrahoitajaa ja seitsemän neulanpistoa myöhemmin näyte onneksi saatiin otettua, mutta voi jessus sentään kun oli taas kiven alla. Kyynärtaipeet ja kämmenselät huutaa hoosiannaa, ja huomenna olen todennäköisesti täynnä mustelmia. Jee kiva.<br />
<br />
Lääkityksiinkin tehtiin taas vähän muutoksia. Hyljinnänestolääke lopetettiin, koska se kuulemma vaikuttaa haitallisesti luuytimeen (ja aiheuttaa niin ollen tätä anemiaa). Turussa tosin olivat sitä mieltä, että annos on niin pieni ettei se mitään vaikuta... Näiden ristiriitaisten lausuntojen takana on kaksi ylilääkäripapparaista, jotka mun puolesta saavat tapella ihan vaan keskenään. Kerrankin on hyötyä siitä että voi heittäytyä vähän yksinkertaiseksi tytönheitukaksi... Emmää, mitäs minä, eihän tämmöisiä nyt voi ymmärtää. Teen vaan niin kuin kulloinkin käsketään.<br />
<br />
(Tavallaan ärsyttää kun kaikki ovat eri mieltä kaikesta, mutta toisaalta mun tilanne on niin monimutkainen, että on ehkä ihan hyväkin että kaikenlaisia mielipiteitä löytyy. Ehkä se totuuskin sieltä jostain kaivautuu lopulta esiin.)Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-49201551286681964632012-08-31T13:07:00.000+03:002012-08-31T13:36:34.997+03:00AnteeksiHaluaisin nyt julkisesti pyytää anteeksi<br />
<br />
a) lääkäreiltä ja<br />
b) kaikilta jotka vihaavat crocseja.<br />
<br />
Ostin nimittäin tänään crocsit. Tai siis sellaiset crocsien näköiset muovilärpyttimet, hintaa 5,95. Aion käyttää niitä suojana jalkasilsaa sun muita tauteja vastaan kun menen uimahalliin saunomaan (tämän on lääkäri kieltänyt, mutta menen silti, sori).<br />
<br />
Kaipaan nimittäin saunomista. Meillä ei ole saunaa, eikä edes saunavuoroa (mikä ei muutenkaan olisi kovin hyvä, koska haluan itse päättää milloin saunon). Sen sijaan uimahalli on kivenheiton päässä, ja vaikka lääkärit nyt ovatkin vakuuttuneita että sieltä saa herraties minkä hyppykupan, ajattelin silti tällätä itseni sinne löylyihin. Koska en kuitenkaan ole täysin holtiton, ostin nuo pinkit muovihirvitykset. Ja pefletin raahaan toki myös mukaani ettei tarvitse paljailla lauteilla istua.<br />
<br />
(Lisäksi ostin tänään espanjalaisia kirsikkatomaatteja, vaikka saisin oikeastaan syödä vain kotimaisia. Hyi minua!)Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-60438182651078934142012-08-28T14:48:00.000+03:002012-08-28T14:48:03.618+03:00Kunto kohenee kohistenEilen viuhuin tukantapainen putkella ympäri kaupunkia: sairaalaan, kirjastoon, kenkäkauppaan, ruokakauppaan, kotiin syömään, uudestaan sairaalaan, kodin kautta uudestaan ruokakauppaan, lopulta kotiin tekemään ruokaa. Kahdeksasta viiteen olin siis käytännössä koko ajan liikkeellä. Sinänsä ihan lupaavaa kun ottaa huomioon, että tässä pitäisi vielä jonain päivänä tehdä muutakin kuin maata kotona sairauslomalaisena.<br />
<br />
Eilen oli siis kaksi eri lääkärikäyntiä. Aamulla tapasin munuaislääkärin, jolla ei ollut kerrottavana mitään sen ihmeempää. EPO-hormonin annostusta nostettiin vähän (tosin ei lainkaan niin paljoa kuin mitä Turussa oli suositeltu), ja muitakin lääkkeitä vähän fiksailtiin. Jatkossa käyn viikon välein tarkistuttamassa hemoglobiinin, mikä on ehdottoman hyvä asia. Nyt kun en hetkeen ole menossa Turkuunkaan, on ihan kiva että edes joku taho vähän tarkkailee mun veriarvoja.<br />
<br />
Iltapäivällä oli vuorossa sydämen ultraääni. Nestekertymä on pysynyt ennallaan, missä hyvää on se, ettei se ole lisääntynyt, ja huonoa se, ettei se ole vähentynyt... Joudun ehkä jossain vaiheessa uudestaan sellaiseen sydänleikkaukseen missä olin toukokuussa - siis että sitä nestettä otetaan sydänpussista mekaanisesti pois. Kyse ei ole mistään erityisen isosta tai pelottavasta operaatiosta, mutta on se kuitenkin nukutuksessa tehtävä leikkaus, mikä ei ihan hirveästi houkuttele. Onneksi mun vointi on kuitenkin aika hyvä (itse asiassa tosi hyvä olosuhteisiin nähden), joten ihan akuuttia tarvetta tuolle leikkaukselle ei ole. Asiaa kuitenkin kuulemma puidaan vielä jossakin sydänlääkäreiden ongelmakokouksessa, joten tämän(kin) asian tiimoilta lienen yksi kävelevä ongelma. Huoh.<br />
<br />
No, olo on kyllä ollut uskomattoman reipas. Olen edelleen väsynyt ja huonokuntoinen, hengästyn helposti ja sydän hakkaa levossakin yli sataa. Sellainen lamaannuttava voimattomuus kuitenkin loistaa poissaolollaan. Voisin melkein lyödä vetoa että tämä on tyroksiinin ansiota - etenkin kun verikokeetkin osoittivat, että kilpirauhasarvot ovat parantuneet selvästi. Lääkkeen annostusta kuitenkin lisättiin, koska ihannetuloksissa ei vieläkään olla. Mutta hitto kun nyt jo tuntuu tosi hyvältä! Lienen tottunut todella surkeaan jaksamistasoon.<br />
<br />
Olen muuten laskenut päässäni yksi ynnä kaksi ja tullut siihen lopputulokseen, että mulla on ollut kilpirauhasvaivoja jo ainakin parin vuoden ajan. Mulla on vanhastaan aika reipas kävelyvauhti, mutta vuoden 2010 syöpähoitojen jälkeen se yllättäen katosi johonkin. Olin siis ihan terve, jaksoin käydä koulussa, harrastaa liikuntaa jne., mutta kävelyssä ei ollut samanlaista puhtia kuin aiemmin. Lisäksi muistan joitakin totaalisia väsymyskohtauksia, jolloin tuntui ettei jalka vain yksinkertaisesti nouse vaikka kaiken olisi sinänsä pitänyt olla kunnossa. Ja sitten taas nyt: vaikka musta ei edelleenkään ole harrastamaan liikuntaa, eikä edes kävelemään kovin pitkiä matkoja kerrallaan, on mun askeleessa taas sellaista tutunoloista ripeyttä. Mystinen voimattomuus on vaihtunut rehelliseen huonokuntoisuuteen, ja se on tosi huojentavaa: sille voi nimittäin itse tehdä jotakin (tosin vain tiettyyn rajaan asti, tuskin musta näillä keuhkoilla koskaan maratoonaria tulee). Pitäisiköhän sitä alkaa käydä lenkillä? Kävelisi vaikka tuonne keskustaan päin, ja tulisi sitten bussilla takaisin kun voimat alkavat ehtyä. Pakko kai se nimittäin jossain vaiheessa on ruveta venyttämään jaksamisen rajoja.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-12025274569688329912012-08-24T13:29:00.002+03:002012-08-24T13:29:27.340+03:00Verikoetuloksia ja tulevaisuuden näkymiäToissapäivänä käväisin taas verikokeissa, ja äsken lääkäri soitteli vastauksista. (Hitto, aloitan suunnilleen joka toisen blogitekstin noin. :D)<br />
<br />
Kaikki oli jotakuinkin ennallaan: hemoglobiini siedettävä, munuaisarvokaan ei ollut noussut. Seuraava käynti Turkuun sovittiin (vasta!) lokakuulle, jolloin olisi taas vuorossa luuydinnäyte. Ääh, mutta ei mahda mitään. Sen näytteen avulla kontrolloidaan sitä, kuinka kokonaisvaltainen ote luovuttajan soluilla on mun luuytimessä. Tällä hetkellä luku on 99 prosenttia, joka on kuulemma ihan hyvä (sataanhan toki pyritään, mutta ei se kuulemma aina onnistu), mutta vaatii tarkkailua, ettei se vaan pääse laskemaan. Kehitteillä on kuulemma menetelmä, jolla tuon pitoisuuden saisi analysoitua ihan vaan verinäytteestä, mutta toistaiseksi joudun kestämään kairaamista. Ngh.<br />
<br />
Tällä hetkellä tilanne näyttää siis syöpäasioiden suhteen aika hyvältä. Munuaiset nyt edelleen aiheuttaa päänvaivaa, mutta niihin saan hoitoa onneksi täällä Tampereella. Tämä mun jatkuva anemia ja veritankkauksien tarvekin johtuu hyvin pitkälti munuaisista, ja siksipä piikitänkin itseeni EPO-hormonia, joka siis kiihdyttää punasolutuotantoa. Kyseinen lääkitys on munuaislääkärin aloittama, ja vasta tänään tuli syöpälääkärin kanssa puhe annostuksesta. Se on kuulemma ihan liian pieni, voisi hyvin olla jopa viisinkertainen. Maanantaina näen munuaislääkäriä, täytyypä ottaa asia siellä puheeksi. Mieluummin piikitän itseeni tujumpaa lääkeannosta kuin käyn kuukauden välein tankkauksessa.<br />
<br />
Munuaisten tulevaisuus oli myös taas esillä. Jälleen nousi esiin dialyysi ja munuaissiirto - toisaalta tällä kertaa lääkäri totesi, ettei kyllä muista ketään, joka kantasolusiirron takia olisi moisiin joutunut. Toisin sanoen jos nämä munuaisongelmat johtuvat siirrosta (osittainhan vika on sitä edeltäneissä sytoissa, mutta kukaan ei tiedä mikä itse siirron osuus tässä kaikessa on), helpottavat ne melko varmasti itsestään jossain vaiheessa. Voisko se olla esim. pian?Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-53601974918679145892012-08-16T15:44:00.001+03:002012-08-16T15:45:15.414+03:00On tänään onnenpäiväEilinen tankkaus teki tosi hyvää - ja tämä ei ole pelkästään oma subjektiivinen näkemykseni.<br />
<br />
Naapuritalossa asuu nainen jolla on suloinen pieni villakoira. Emme koskaan ole naisen kanssa jutelleet, mutta muutama kohtelias hymy on vaihdettu kun koira on innoissaan halunnut tehdä tuttavuutta. Tänään näin naisen ja koiran taas, ja muutama sanakin vaihdettiin, naisen aloitteesta:<br />
<br />
"Onpa kiva nähdä että olet paremmassa kunnossa! Olen monesti katsonut että olet varmaan aika kipeä kun olet tästä ohi kävellyt."<br />
<br />
Myönsin että olen ollut huonossa kunnossa, mutta että tänään vointi tosiaan oli jo aika paljon parempi. Rapsuttelin hetken koiraa ennen kuin jatkoin kotimatkaa. Kohtaaminen kesti kaikkinensa ehkä kaksi minuuttia, mutta voi että kun siitä tuli hyvä mieli! (Muutama liikutuksen kyynelkin taisi silmänurkasta vierähtää.)<br />
<br />
Monesti kun olen tuolla huonossa kunnossa raahustanut, olen miettinyt että mitä ihmiset ajattelevat. Näytänkö sairaalta, vai kenties juopolta tai narkkarilta? Ovatko ihmiset myötätuntoisia vai pelkästään uteliaita? Tämänpäiväinen kyllä rohkaisi uskomaan ihmisistä hyvää. Jos ikinä tekee mieli sanoa tuntemattomalle jotain positiivista, niin tehkää se! Itsellänikin olisi siinä (jäyhänä suomalaisena) tsemppaamista, mutta lupaan silti pyhästi yrittää. <br />
<br />
Loppuun vielä tunnelmat <a href="http://www.youtube.com/watch?v=05fYDwpFPEY&feature=related">laulun muodossa</a>. Kaikki täsmää, jopa mullan kaivaminen, sillä ostin tänään siemeniä, joista ajattelin yrittää kasvattaa kukkia syksyäni piristämään.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-39289710559996592902012-08-14T14:38:00.001+03:002012-08-14T14:38:41.195+03:00VerettömyysMunuaispolilta soiteltiin. Munuaistilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia, mutta hemoglobiini oli taas päässyt laskemaan: tällä kertaa lukema oli 71. Hassua, koska olen mielestäni jaksanut ihan hyvin. Unentarve tosin on ollut viime päivinä massiivinen, mutta esim. kauppareissut ovat sujuneet paremmin kuin yleensä. (Toisinaan joudun huilaamaan kesken kaiken kun tuntuu että taju lähtee, nyt ei ole ollut mitään semmoista.)<br />
<br />
No, huomenna menen tankattavaksi. Ehkä olen sitten oikein superhyperkunnossa torstaina, kun kerta nytkin menee ihan hyvin.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-84113346835337822262012-08-13T17:59:00.002+03:002012-08-13T17:59:20.496+03:00SydänkontrollissaKäväisinpä sitten sydämen ultraäänessä, kun jo kevään osastojaksolla oli sovittu että kontrolli olisi hyvä. Tilanne oli pysynyt aika muuttumattomana: pulssi on edelleen nopea (eikä kukaan tiedä miksi) ja sydänpussissa on edelleen nestettä. Lääkäri halusi mut parin viikon päästä uuteen kontrolliin, mutta totesi suunnilleen samaan hengenvetoon että tilanne on krooninen eikä ilmeisesti tule lähiaikoina helpottamaan, ja että pääasia että mun vointini on hyvä.<br />
<br />
Kävin myös munuaispuolen väliverikokeissa, tuloksista soitellaan huomenna jos niissä on jotain ihmeellistä. Elokuun loppuun mennessä pitäisi vielä juosta sen tsiljoonissa verikokeissa ja lääkärien vastaanotoilla, pitää vissiin taas laatia joku selkeä aikataulu että muistaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-44813874819146430182012-08-10T12:02:00.000+03:002012-08-10T12:02:45.915+03:00Turusta kuuluu, vihdoinLääkäri soitti vihdoin tänään. (Itse asiassa soitin eilen itse hätyyttelypuhelun, jossa sihteeri vakuutti ettei mua ole unohdettu.) Keuhkot olivat kuvissa näyttäneet oikein hyviltä, joten sienilääkityksen saan lopettaa. Mahtavaa, kaksi pilleriä vähemmän päivässä, plus tietenkin se että tuo kyseinen lääke tuppaa aiheuttamaan pahoinvointia, joten nyt siis alkaa ruokakin ehkä taas maistua vähän paremmin. Ja jälleen lääkäri totesi, ettei siellä alun perinkään ehkä ollut mitään sientä, niin pieniä olivat ensimmäisten kuvien muutokset olleet.<br />
<br />
Seuraavaksi kävimme mielenkiintoisen keskustelun:<br />
<br />
Lääkäri: Sulla on tuo munuaisarvo sen verran koholla ettei CT-kuvia oikein voida ottaa...<br />
Minä: Öö, kävin kyllä PET-CT:ssä pari viikkoa sitten...<br />
Lääkäri: Jaa... No millaset ne tulokset oli?<br />
Minä: En tiedä, kukaan ei ole vaivautunut ilmoittamaan...<br />
<br />
Eli a) tiedonkulku toimii taas tosi hyvin ja b) myöhäistä rypistää kun on housussa jo.<br />
<br />
Lääkäri lupasi selvitellä kuvauksen tuloksia (yhdessä tosin päättelimme että jos siellä jotain hälyttävää olisi näkynyt, olisi siitä mulle ilmoitettu), ja varata mulle parin viikon päähän verikokeet ja soittoajan. Puhuttiin myös mun munuaisten tulevaisuudesta, ja esille nousi dialyysin ja munuaissiirron mahdollisuudet. Pikkujuttuja kuulemma kantasolusiirron rinnalla... Joo, aivan varmasti, mutta kun mua ei kiinnostaisi olla enää yhtään tämän sairaampi. Onneksi tilanne ei vielä ole lainkaan niin paha että noihin tarvitsisi heti ryhtyä, ja voi olla, että tilanne rauhoittuu jossain vaiheessa ihan itsestään. Elämme toivossa.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-8435771738208254832012-08-04T19:10:00.001+03:002012-08-04T19:10:18.003+03:00LankalauantaiEi ole Turusta kuulunut mitään, vaikka niin piti mulle ilmoitella uusia aikoja ja lääkemuutoksia ja tutkimustuloksia... No, alkuviikosta soittelen varmaan itse sinne päin.<br />
<br />
Tänään, itse asiassa ihan hetki sitten, huomasin käsissäni jotain ihottuman tapaista. Keskellä käsivartta (molemmissa käsissä lähes symmetrisesti) on punoittavat alueet. Käänteishyljintää? Paikka on kyllä vähän hassu, olen käsittänyt että hyljintäihottumaa tulee lähinnä selkään ja rintakehään. Ja niissä ei näy mitään. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin joku allerginen reaktio. Olen kyllä kolme päivää neulonut lähes maanisesti, voikohan mohair-langalle tulla allergiseksi?<br />
<br />
Jäämme tarkkailemaan tilannetta.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-74644806056437715102012-07-31T18:32:00.003+03:002012-07-31T18:32:46.394+03:00Hyvin kulutettu kesäpäiväJaaha, jälleen yksi Turun-keikka takana. Käynnin informaatioarvo oli lähinnä nolla, mutta tulipahan ainakin keuhkot tutkittua kunnolla. Lääkäri soittelee huomenna (tai joskus jahka joutaa) vastauksista, parin kolmen viikon päästä menen varmaan taas käymään paikan päällä.<br />
<br />
Voihan sitä kesäpäivää näinkin viettää.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-36028262824724987842012-07-30T19:05:00.001+03:002012-07-30T19:05:58.774+03:00Huumehommia<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLlp3xJFvkLV_ZKOdlL8qxUHyy0tnlBJn6oqx2S1XFufH9PVIr2yci7KeArei7F6TBFU9g0kbd8QMelNXMjtB1LxMvtj6LLA_zjFhguh54AY5p29PxzJY42w-msEqPYsaIjJRoBUHUj2bd/s1600/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2012-07-30+kohteessa+18.57.20.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="297" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLlp3xJFvkLV_ZKOdlL8qxUHyy0tnlBJn6oqx2S1XFufH9PVIr2yci7KeArei7F6TBFU9g0kbd8QMelNXMjtB1LxMvtj6LLA_zjFhguh54AY5p29PxzJY42w-msEqPYsaIjJRoBUHUj2bd/s400/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2012-07-30+kohteessa+18.57.20.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
Minä se vaan murskaan pillereitä, lallallallallaa...<br />
<br />
Vasemmalla näkyy epäonnistuneita tyroksiininpuolitusyrityksiä, oikealla puolitusta odottavia nesteenpoistolääkkeitä. Aikamoista sotkemista että saadaan annostukset kohdilleen.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-36139696376184659792012-07-30T16:27:00.001+03:002012-07-30T16:27:22.277+03:00Meri-ilman parantava vaikutusOlin vajaan viikon rannikolla, paino putosi kaksi kiloa. Ihan hirveästi ei ylimääräistä nestettä siis enää ole. Kintut kiittää! Muutenkin olo on varsin kelvollinen.<br />
<br />
Tänään kävin munuaislääkärin juttusilla. Munuaisarvo se vaan jatkaa nousuaan, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Mulla on joitakin sellaisia lääkkeitä jotka siihen voivat vaikuttaa, mutta aikamoista arvailua sekin tuntuu olevan. Toistaiseksi kuitenkin vain tarkkaillaan tilannetta, seuraavat verikokeet asian tiimoilta ovat parin viikon päästä.<br />
<br />
Lääkityksiä vähän fiksailtiin, ja aloitettiin yksi kokonaan uusi lääkekin, nimittäin Thyroxin. Mulla siis todella on lievä kilpirauhasen vajaatoiminta, jota nyt yritetään saada lääkityksellä hallintaan. Olishan se tietysti kiva ettei koko ajan paleltaisi tai väsyttäisi - olettaen että nuo oireet nyt johtuu kilpirauhasesta, eikä jostain muusta vammasta. Kovin nopeasti lääkkeen vaikutus ei ala näkyä, joten kärsivällisyyttä tarvitaan edelleen. Plääh.<br />
<br />
Huomenna Turkuun. Tiedossa verikokeiden lisäksi kaikenlaisia keuhkotutkimuksia. Voin kyllä ilman tutkimuksiakin sanoa, etteivät ne kovin hyvin toimi. Mutta onpahan siitäkin sitten mustaa valkoisella.Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-31054303887236216472012-07-24T13:45:00.000+03:002012-07-24T13:45:35.237+03:00ReissuunEilen oli taas kontrolliverikokeet. Hemoglobiini oli kivasti noussut tankkauksen jäljiltä, ja munuaisarvokin oli hiukan laskenut. Lääkäri epäili että taannoin aloitettu sienilääkitys olisi ehkä saanut sen pomppaamaan. Toivottavasti niin olisi.<br />
<br />
Lääkityksiäkin vähän vähennettiin kun kalium oli noussut yli viitearvojen. Kaksi pilleriä vähemmän päivässä, tykkään.<br />
<br />
Seuraavaksi olisi sitten tiedossa uudet verikokeet ja lääkäri ensi maanantaina. Siihen asti viettänen blogihiljaisuutta, koska olen lähdössä pienelle kotimaanmatkalle meren äärelle. Enkä tällä kertaa Turkuun. :DIidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6960707744513381871.post-66159353460791656842012-07-20T16:54:00.000+03:002012-07-20T16:54:32.699+03:00Elinvoimaa verestäEilen oli tankkauspäivä, ja täytyy kyllä sanoa että olo on nyt tosi paljon parempi. Siitäkin huolimatta että olen pitkin päivää ollut aika väsynyt ja päänsärkyinen, olen jaksanut tehdä vaikka mitä. On se kyllä kumma miten hyvää tekee kun veri ihan oikeasti kuljettaa happea eikä tajunta roiku koko ajan hämärän rajamailla...<br />
<br />
Niin että käykäähän luovuttamassa verta. Pelastanette jonkun päivän (tai elämän).Iidahttp://www.blogger.com/profile/01127365140646776607noreply@blogger.com