Lääkitysmuutoksia

Lääkäri soitteli hetki sitten verikoevastauksista. Kaikki on kuulemma oikein hyvin. Kuumeilu pistettiin jonkun lievän virustaudin piikkiin, ja siksi päätettiin nostaa mun viruslääkeannostusta. Olen siis ottanut yhden pillerin päivässä ehkäisemään noita viruksia, ja nyt kokeillaan hetki kahdella, mikä ilmeisesti olisi muutenkin normaaliannostus. Tuolla lääkkeellä vaan on veriarvoja heikentävä vaikutus, joten ymmärrettävästi lähtöannostus on pidetty matalana. Mun veriarvot on kuitenkin olleet sen verran hyvät että nyt uskallettiin lähteä annostuksen nostoon. Ensi viikolla katsotaan onko se tehnyt arvoille hallaa.

Toinen lääkitysmuutos oli hyljinnänestolääkkeen lopetus. Mullahan ei ole ollut kerrassaan mitään käänteishyljintäoireita, ja koska niitä kuitenkin olisi hyvä olla edes vähän, yritetään niitä nyt houkutella esiin lääkitystä keventämällä. Jos sekään ei tuota tulosta, tiputellaan mulle jossain vaiheessa luovuttajan valkosoluja, jotka ilmeisesti jotenkin edesauttavat asiaa.

Olen ollut vähän huolissani tuosta käänteishyljinnän puuttumisesta, mutta parempi silti näin päin kuin että joutuisin makaamaan sairaalassa kovan kuumeen, ripulin tai pahan ihottuman takia (nuo ovat ne keskeisimmät oireet). Vaikka käänteishyljinnän ilmaantumista ei voikaan pitää takapakkina, niin siltä se silti tuntuisi jos vointi kovin heikoksi menisi. Olenkin tosi onnellinen siitä että olo hyvä ja reipas ja että saan olla kotona.

Ulkona paistaa aurinko ja lämpötila on plussan puolella. Taitaa tietää kävelylenkkiä. :)

Energiapäivä

Tänään on ollut kovasti hyvä ja energinen olo. Ihan kuin vointi olisi kerralla nytkähtänyt vähän isommankin askeleen parempaan päin. Jaksoin mm. setviä epämääräisen läjän Kelan ja sairaalan papereita (homma jota olen lykännyt onnistuneesti varmaan jostain marraskuusta lähtien). Myös ruokahalu on tuntunut olevan pikkuisen paremmalla tolalla kuin aiemmin - tai ei ehkä varsinaisesti halu, mutta ravinnon tarve on kyllä lisääntynyt. Sinänsä ei siis tee mieli syödä sen enempää kuin ennenkään, mutta on vähän pakko kun maha suorastaan kiljuu tyhjyyttään. Tähän asti olen päätellyt lähinnä heikotuksen asteesta milloin olisi syytä syödä, mutta nyt olen ruvennut tuntemaan jotain etäisesti nälkää muistuttavaa. Lupaavaa.

Kuumeilu on jatkunut lievänä. Pääsääntöisesti lämpö on tainnut pysyä normaalin puolella, mutta välillä iskee lievä kuumepiikki, joka menee ohi yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Elämää nuo eivät pahemmin häiritse, lähinnä sitä vaan huomaa että jaaha, nyt viluttaisi taas vähän. Huomenna on puhelinaika Turkuun, silloin selviää onko tässä syytä olla huolissaan (veikkaisin että ei).

Astetta jännempi sunnuntai-ilta

Tämä päivä alkoi niin kuin kaikki muutkin päivät: pienellä heikotuksella ja huonolla ruokahalulla, mutta periaatteessa ihan hyvin. Yleensä aamujumitus helpottaa jossakin vaiheessa ainakin osittain, mutta tänään vointi tuntui menevän huonompaan suuntaan sitä mukaa kun päivä eteni. Iltapäivällä alkoi kuume nousta, ja kun se lopulta pompahti päälle 38 asteen, oli edessä soitto Turkuun.

Käskivät ensiapuun - onneksi tänne Tampereelle - ja minähän lähdin. Mieliala oli reilusti pakkasen puolella, ja elämä tuntui kaikkinensa aika kurjalta. Kestän näköjään sairastamista tasan niin kauan kun se pysyy jonkinlaisessa kontrollissa, mutta heti kun iskee jotain odottamatonta, olen valmis heittämään hanskat tiskiin. Psyyke on näemmä aika kovilla, vaikka yleisesti ottaen suht hyvillä mielin olenkin.

Ensiavussa otettiin veri- ja virtsanäytteet sekä keuhkokuva. Ja kuinkas kävikään: missään ei näkynyt kerrassaan yhtikäs mitään mikä olisi selittänyt tämän kuumeen, ja koska huomiselle oli joka tapauksessa ohjelmoitu iso läjä verikokeita Turkua varten, uskalsi lääkäri päästää mut yöksi kotiin. Mainio päätös. Olo on edelleen vähän kuumeinen, mutta ei lainkaan niin kurja ettenkö ihan hyvin pärjäisi kotonakin - varsinkin kun nyt erikseen varmistettiin ettei solutasollakaan mitään hälyttävää näy.

Painun siis pikapuoliin nukkumaan jaksaakseni taas huomenna lähteä sairaalaan. Vähän meni taas ramppaamiseksi, mutta mieluummin näin kuin pitkä yksinäinen yö osastolla.

Hyvänmielenasioita

Kuwaitin kaunotar haastoi minut pohtimaan hyvänmielenasioita. No, tässäpä niitä:

1. Rahapuu. Olen maailman huonoin hoitamaan viherkasveja, kaikista niistä lähtee ennemmin tai myöhemmin henki. Viime syksystä saakka hallussani ollut rahapuu on kuitenkin iloinen poikkeus: se voi hyvin ja tekee jatkuvasti uusia lehtiä! Salaisuus lienee siinä ettei tuota saa kastella kuin suunnilleen kerran kuussa - eli samaa tahtia kuin mitä kastelisin muitakin kasveja. Ihmekös kun tuppaavat kuolemaan...

2. Peruna. Ruokahaluni on paitsi huono, myös sangen valikoiva. Tosi harva ruoka menee alas, ainakaan ilman pakottamista. Peruna on jostain syystä poikkeus, ja sitä tuleekin sitten syötyä aika paljon. Onneksi se on halpaa.

3. Kelan matkakorvaussysteemi. Vaikka Kela yleisesti ottaen aiheuttaakin lähinnä harmaita hiuksia, niin tämä asia sentään toimii, ja vieläpä hyvin. Mahtavaa että 250 euron taksimatka maksaa minulle vajaan kympin (eikä kohta enää sitäkään, kun omavastuukatto täyttyy). Arvostan.

4. Se että monia TV-sarjoja voi seurata netin kautta. Telkkari on vähän huono kun ei voi itse päättää milloin ohjelma alkaa. Hirveän joustamatonta, ainakin tämmöiselle toipilaalle jolla saattaa olla vaikka väsy tai kehno olo just silloin kun pitäisi katsoa sitä maailman tärkeintä tositeeveeohjelmaa. Menisi paljon iloa ja viihdykettä ohi jos pelkän töllön varassa pitäisi elää. Onneksi siis on netti.

5. Siisti koti. Siivoaminen on ärsyttävää, mutta kun sen on saanut tehtyä, on tosi hyvä mieli. Seuraavana päivänä tiskivuori tosin on taas ennallaan ja joka nurkka täynnä kissankarvoja, mutta hei, ainahan voi siivota uudestaan ja saada jälleen hyvän mielen! Taisin juuri keksiä positiivisen ikiliikkujan, heh.

6. Aurinko. Seuraavaa auringonpaistetta saadaan ennusteen mukaan odotella sunnuntaihin, mutta kun se tulee, aion varmuudella mennä ulos vähän aivastelemaan. (Kirkas auringonpaiste on lapsesta saakka saanut minut aivastamaan.) Sitä paitsi aurinko on jo muuttunut kalseasta talviauringosta lämmittäväksi kevätauringoksi, ja se asia ei siitä miksikään muutu vaikka lunta tulisi vielä kolme metriä. Kevät on oikeasti täällä!

7. Ruotsin pikkuprinsessa. En pahemmin välitä kuninkaallisista (enkä pikkuvauvoista), mutta tämän päivän prinsessauutiset kyllä vähän herkistivät.

8. Lomailu. Sairausloma on toki vähän eri asia kuin vaikkapa hiihtoloma, mutta yhtä kaikki on kiva nukkua aamulla pitkään ja elää (pääsääntöisesti) ilman sen kummempia velvoitteita. Tänään aamulla laskin että edeltäneistä 36 tunnista olin nukkunut 26... Ehkä pientä unentarpeen liioittelua (en mä oikeasti ihan noin poikki ole), mutta mitä väliä kun kerta on loma.

9. Bloggaaminen. Kirjoittaminen on kivaa ja te lukijat ihan parhaita. ♥

10. Itsensä voittaminen. Tänään käväisin sairaalalla, menomatka taittui taksilla mutta kotimatkalla olin uhkarohkea ja kävelin. Joka askeleella mietin että olen idiootti, mutta kotona tuntui hirmu hyvältä tajuta että kaikesta huolimatta jaksoin. Sitä paitsi jalat tuntuivat tykkäävän tuosta kävelylenkistä, niitä on särkenyt tänään paljon vähemmän kuin eilen.

Haaste pitäisi pistää eteenpäin viidelle, mutta sooloilen vähän enkä nimeä ketään erityistä. Ihan kaikki siis saavat osallistua. :)

Lätäköitä

Eilinen päivä kului taas vaihteeksi Turussa. Kymmenen tunnin keikka, josta puolet meni autossa istumiseen. Ei mikään ihme että nukuin viime yönä pyöreät kaksitoista tuntia.

Veriarvot olivat edelleen oikein hyvät. Jalkakivuista avauduin jälleen, kuulostavat kuulemma hermostoperäisiltä. Just. Hermovikahan tästä vielä puuttuikin. Lääkäri suositteli olemaan mahdollisimman paljon liikkeellä, ja puheeksi tuli myös kipulääkityksen aloittaminen. Ensin pitäisi vaan saada tuota mun nykyistä lääkitystä vähän purettua, mikä kylläkin saattaa hyvällä tuurilla onnistua jo parin viikon päästä.

Turusta lähtiessä mulla oli mukana muovikassillinen lääkkeitä ja hyvä mieli. Aurinko paistoi niin lujasti että maassa oli ihan rehellisiä vesilätäköitä. Kevät. :)

Ravia rappusissa

Sanovat että portaidennousu on hyvää liikuntaa, mutta täytyy todeta että kyllä se laskeutuminenkin ihan työstä käy.

On ollut sen verran kurja ilma että ulkoilun sijasta lähdin vähän jumppaamaan jalkojani tuonne rappukäytävään. Portaat alas, hissillä takaisin ylös, portaat taas alas. Kolme kertaa kuusi kerrosta. Viimeisellä kiekalla jalat tärisivät jo aikalailla.

Oikeastaan tämä lähti siitä, kun netistä luin että heikot jalkalihakset saattavat aiheuttaa turvotusongelmia. Yleensä kartan netin avulla tehtyjä itsediagnooseja kuin ruttoa, mutta tässä tapauksessa annoin pienen toivonkipinän herätä sisälläni. Sitä paitsi mun jalat kaipaa joka tapauksessa vahvistusta, joten ei se portaissa ravaaminen missään tapauksessa hukkaan mene.

Viime päivät on olleet aika tylsiä. Voinnissa ei ole tapahtunut muutosta suntaan eikä toiseen, ja muutenkin kaikki on aamusta iltaan ihan samanlaista. Haluaisin jaksaa innostua jostain, mutta jotenkin en taas kykene muuhun kuin möllöttämään tyhmänä sohvalla. Okei, jalat on kipeät ja syöminen yhtä tappelua, eli ei sinänsä ihme ettei puhtia oikein ole. En vaan ole yhtään vakuuttunut että sitä olisi yhtään enempää vaikka söisin kuin hevonen ja jalat olisivat kuin nuorella gasellilla. Mielen tylsyyttä tämä ennen kaikkea on. Olispa olemassa joku ihmislaturi, jolla voisin kytkeä itseni yöksi pistorasiaan ja herätä aamulla akut ladattuna ja täynnä virtaa. Olisi vähän helpompi kestää näitä fyysisiäkin rajoitteita.

Puhelinsoitto ja postia

Lääkäri soitteli verikokeista. Kaikki oli oikein hyvällä tolalla, jopa se hiton fosfori oli kohonnut normaaliksi. Sovittiin että pienennän annostusta ja tarkistetaan tilanne kun ensi viikolla menen taas Turussa käymään.

Sain myös kutsun munuaistutkimuksiin täällä Tampereella. Haluavat yövirtsaa ja päivävirtsaa ja verta ja herraties mitä. Näköjään on nyt sitten oikein kunnolla päätetty ottaa selvää, mistä tuo mun fosforikatoni johtuu. Hyvä juttu, vaikka vähän kyllä hirvittää että minkälainen vaurio sieltä mun munuaisista oikein löytyykään...

Hoikentavat peilit

Kävin verikokeissa sairaalalla, ja totesin että kaikki siellä olevat peilit saavat ihmisen näyttämään kummallisen laihalta.

Sitten tajusin että vika ei ehkä sittenkään ole peileissä vaan ihmisessä itsessään...

On mulla kotonakin peilejä. Eteisessä on kokovartalopeili, samoin makuuhuoneessa. Kummassakin vallitsee jatkuva miellyttävä hämäryys, joten peilikuvasta pystyy yleensä päättelemään lähinnä sen ettei ole yllättäen muuttunut vampyyriksi. Kotivaatetukseni koostuu yli-isoista lumpuista, joiden sisään on helppo piilottaa jenkkakahvat - tai niiden olemattomuus. Käyn säännöllisesti puntarilla, joten olen kyllä ollut tietoinen siitä että paino on tullut reippaasti alaspäin, mutta jollain tapaa en silti ole kunnolla sisäistänyt sitä - ennen kuin tänään, sairaalan kirkkaissa valoissa, ihmismäiset vaatteet päälläni.

Olen kuihtunut aika olemattomaksi.

No, olen edelleen nippa nappa normaalipainoinen, eli sikäli syytä huoleen ei ole. En näytä nälkiintyneeltä tai luurankomaisen laihalta, mutten toisaalta myöskään terveellä tavalla hoikalta. Jalat ovat ohuet rimpat ja takapuoli kadonnut käytännössä olemattomiin. Kovalla tuolilla istuminen on inhottavaa, samoin kovaan selkänojaan nojaaminen. Kyljellä nukkuessa polvet kolisevat ikävästi toisiaan vasten. Välillä tuntuu että olen pelkkää luuta koko akka.

Nelisen vuotta sitten (pienen lomareissupöhötyksen kanssa) painoin 25 kiloa enemmän kuin nyt. Se tuntuu valtavan isolta lukemalta, varsinkin kun en tuolloinkaan ollut kuin lievästi ylipainoinen. On tosin myönnettävä että tykkään tästä hoikasta olomuodosta enemmän, mutta jokunen kilo saisi silti tulla lisää. Luotan siihen että asia korjaantuu hiljalleen tässä kevään mittaan. Terveellä kropalla on yleensä taipumus hakeutua siihen painoon missä sen on hyvä olla, ainakin jos ruokavalio on kohdillaan. Mulla se on tämän ruokahaluttomuuden takia vielä vähän hakusessa, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, kääntyy tilanne vielä kokonaan ylösalaisin. Syksyllä varmaan kirjoitan tänne nurinaa yhtäkkiä putkahtaneista vatsamakkaroista, heh.

Onneksi on vasta helmikuu

On ollut vähän vetämätön olo. Suomeksi sanottuna on siis laiskottanut. Olo ei ole lainkaan niin heikko ettenkö ihan hyvin olisi selvinnyt niistä muutamasta hommasta jotka olin tälle päivälle suunnittellut, mutta hitto kun sänky ja nojatuoli ovat olleet paljon houkuttelevampia. Syytän matalapainetta.

Tosin, mun jalat on olleet aika kipeät. Koko ajan tuntuu pieni polte, vähän samantapainen kuin silloin kun jäätyneissä jaloissa alkaa veri taas kiertää. Ylösnousu on tuskaisaa, sillä jalkapohjiin sattuu ihan hitosti kun niille yhtäkkiä kasautuu painetta (tämä onneksi helpottaa kun jaksaa kävellä hetken). Lisäksi olen ollut ihan älyttömän kankea - ja sitä kankeammaksi muutun mitä pitempään lojun paikallani.

Tuo kankeus (ja ehkä muutkin lisääntyneet jalkavaivat) saattaa tosin johtua siitä, että kolmena edellisenä päivänä olen käynyt ihan ulkosalla asti kävelemässä. Matkat eivät ole olleet pitkiä - muutama sata metriä kerrallaan - mutta totaaliliikkumattomuuden jälkeen kroppa reagoi niihin kuin parhaaseenkin lihaskuntotreeniin. Odotan kyllä mielenkiinnolla, millä vauhdilla saavutan edes jonkinmoisen normaalikunnon, kun lähtötilanne todella on pyöreä nolla. Laiskinkin terve sohvaperuna on nimittäin huippukunnossa verrattuna meikäläiseen.

(Olen tosin jo päättänyt, että kesällä harrastan liikuntaa. Siis että pistän lenkkarit jalkaan ja lähden kyntämään pururataa. Toisaalta voisin tehdä sitä kyllä jo keväällä, sinivuokkojen ja lumenrippeiden keskellä. Onneksi nyt on vasta helmikuu, ettei tarvitse liiaksi turhautua. En mä nimittäin jaksa terveenäkään tähän vuodenaikaan liikkua.)

Pikarahtia ja konsultointia

Eilen oli jostakin TYKSin uumenista löytynyt kaksi pakettia fosforiporetabletteja, jotka kiireen vilkkaa pistettiin tulemaan mulle matkahuollon pikarahtina. Tabletteja on ruhtinaalliset 20 kappaletta, ja kun niitä täytyy kolmesti päivässä ottaa, niin alle viikossahan ne loppuvat. Lääkäri lupasi selvitellä mistä niitä voisi saada lisää. Ilmeisesti kyse on aika harvinaisesta kamasta, sillä moisten löytymiseen oli tarvittu erinäisiäkin konsultaatiopuheluita eri alojen erikoislääkärien välillä. Huh huh sentään. Melkein hävettää kun miettii kuinka paljon eri ihmisten vaivannäköä tämä kaikki on vaatinut.

Ei tietenkään ole mitään takeita siitä että nuo auttavat, mutta tuleepahan ainakin kokeiltua. Valmis juoma maistuu jotakuinkin samalta kuin vitamiiniporetablettijuomat, eli itse asiassa ihan hyvältä. Paljon mieluummin mä sitä juon kuin olen tuntitolkulla sairaalassa tiputuksessa.

Eilen kävin muuten vähän kävelemässä - tosin ihan lyhyen lenkin vaan, kun tuli kylmä. Oli ilahduttavaa huomata että kunnon puolesta olisin jaksanut vähän enemmänkin. Tänään kokeilen varmasti uudestaan, vaikka pakkanen yhä paukkuukin. Ei näin aurinkoisena päivänä halua sisälläkään pysyä.

Maitokuuri

Jouduin sitten jäämään Turkuun yöksi. Eilen illalla kotiuduin sen verran myöhään ja väsyneenä että blogin päivittäminen jäi.

Turvonnut jalka ultrattiin toissapäivänä tukoksen varalta. Mitään siihen viittaavaa ei kuitenkaan näkynyt, joten asian annetaan nyt olla. Tukisukat jalkaan vaan ja peukut pystyyn että vaiva jossain vaiheessa hellittää.

Fosforitaso oli jälleen selvässä laskussa. Oppikirjojen mukaan mun pitäisi olla kai lähinnä puolikuollut, mutta ihan hyvin mä tässä porskutan. Ilmeisesti mun kroppa on niin hyvin sopeutunut matalaan arvoon etten huomaa sitä voinnissani ollenkaan.

Fosforin tiputtaminen on siis aika turhaa, koska arvo kääntyy joka tapauksessa välittömästi laskuun. Käytännössä mun pitäisi siis olla koko ajan tipassa kiinni jotta tulos olisi siedettävä, ja siinä nyt ei ole kerrassaan mitään järkeä. Sovittiin lääkärin kanssa että juon päivässä litran maitoa (maitotaloustuotteet sisältävät fosforia), ja että lääkäri puolestaan yrittää selvitellä josko sitä fosforia kuitenkin voisi jotenkin saada pillerimuodossa. Lisäksi multa kerättiin vuorokausivirtsa, josta koetetaan saada jotain lisäselvyyttä asiaan. Mullahan on siis jotakin (sytostaattien aiheuttamaa) häikkää munuaisissa, ja ilmeisesti siitä tämä fosforiongelmakin johtuu. Fosfori siis poistuu mun elimistöstä turhan rivakasti, siksi arvo on koko ajan niin kehno.

Eilen sain myös punasolutankkauksen, ja se tuntuu vaikuttaneen vointiin kerrassaan positiivisesti. Ainakaan tämä kotosalla liikuskelu ei tunnu enää lainkaan niin hengästyttävältä kuin vielä alkuviikosta. Tänään voisin siis ehkä uskaltautua vähän ulkoilemaankin.

Tarjolla tänään

Kun ei ole mitään sen kummempaa sanottavaa, kannattaa postata söpö kissakuva.

(No kävin mä verikokeissa. Ja huomenna menen Turkuun. Jalan turvotus on selvästi vähentynyt tukisukkien ansiosta, mutta kyllä se edelleen kipuilee. Lisäksi kurkku tuntuu karhealta, apua!)

Kiusankappale

Sain eilen tupla-annoksen sitä fosforia, ja tiputuskin sitten venyi kokonaiseen kahteentoista tuntiin. Meni niin myöhään ettei ollut toivoakaan kotiinpääsystä, joten niinpä sitten kierittelin viime yön sairaalasängyssä. Tai kyllä kai mä vähän nukuinkin, mutta ilmiselvästi aika huonosti, koska nyt väsyttää ihan julmetusti.

Fosforitaso oli kuitenkin noussut ihan kivasti, ja tänään pääsin vähän lyhyemmällä tiputuksella. Toivottavasti se arvo ei nyt lähde uudestaan laskemaan, tämä vaiva on nimittäin jotain sellaista jota voi hyvällä syyllä kutsua kiusankappaleeksi. Tulisi nyt edes niitä hyljintäreaktioita tai jotain muuta oikeasti asiaan kuuluvaa, eikä tämmöisiä "pakko jumittaa kohtuuttoman pitkä aika sairaalassa minimaalisen ongelman takia" -tyyppisiä vaivoja. (Vali vali jne. Oikeasti on ihan hyvä ettei ainakaan vielä ole ilmennyt mitään tämän vakavampaa.)

Pingviini

Eilisilta vähän venähti, olin kotona vasta puolenyön aikoihin. Oli silti pakko tulla kotiin, kun en kaikessa fiksuudessani ollut älynnyt ottaa lääkkeitä tai edes lääkelistaa mukaan. Ja olihan se joka tapauksessa kivempi nukkua omassa sängyssä kuin sairaalassa.

Kohta lähden uudestaan osastolle, ja voipi olla että ensi yön vietänkin sitten siellä. Helpointahan se kai niin olisi. Toisaalta eilenkin tuntui aika kurjalta olla sairaalassa, joten mielialan kannalta voisi sittenkin olla parempi tulla välillä kotiin. Sairaalakiintiö on selvästi täynnä kun tällä lailla ahdistaa.

Näytän muuten vähän pingviiniltä, ainakin kävelytyylin osalta. Vasen jalka on turvotuksen takia pökkelö (tosin nyt mulla vihdoin on ne tukisukat, toivottavasti auttavat) ja oikeassa jalassa on neula ja letkunpätkä (kiinni portissa siis), joten eteneminen on väkisinkin vähän vaappumista. Mutta tuohan se ihan hauskaa lisäväriä tähän yleiseen raihnaisuuteen.

Hei hei rauhaisa viikonloppu

Lainaan itseäni edellisestä postauksesta:

"Mutta seuraavat kolme päivää saan olla ihan rauhassa."

Juu vaan. Juuri tuli soitto Turusta, että sairaalaan pitäisi lähteä. Ei tosin Turkuun, vaan ihan tänne Tampereelle, eikä kyse ole mistään sen vakavammasta kuin matalasta fosforitasosta. Se vaan on sellainen ongelma, jota ei voi korjata kuin hemmetin pitkällä tiputuksella (mitään fosforipillereitä ei siis ole olemassa), joita pitää antaa useampana päivänä peräkkäin. Mulla menee siis viikonloppu sairaalassa tylsistyessä. Olisin mieluummin tylsistynyt kotona, mutta ei auta. Yöksi sentään pääsen pois.

Tuo fosforitaso oli mulla matala jo Turussa ollessa, ja siellä sainkin jatkuvasti noita tiputuksia. Tilanne korjaantui hetkeksi, mutta nyt ollaan kuulemma taas jo suorastaan vaarallisen matalalla. Tai siis sillä lailla vaarallisen, että tilanteeseen on puututtava, mutta että mitään sen kummempaa syytä huoleen ei ole. Lähinnä tämä onkin ärsyttävää.

(Toisaalta, aina kun joku hoitotoimenpide tuntuu ärsyttävältä, tarkoittaa se sitä että koen olevani niin hyvässä kunnossa etten mitään hoitoa edes tarvitsisi. Vastaavasti tylsyys tarkoittaa sitä että olisi parempaakin tekemistä, toisin kuin silloin kun on oikeasti kipeä. Niin että loppujen lopuksi pitäisi kai olla ihan tyytyväinen.)

Hyvät ja huonot uutiset

Huonot uutiset ensin: tukisukkia ei ole vieläkään. Miten hitossa niitä voi olla niin hankala löytää tämän kokoisesta kaupungista? Tai no sukkia kyllä olisi, muttei oikean kokoisia. Ehkä mulla vaan on kummallisen kokoiset koivet. (Sopivat sukat on kylläkin nyt tilattu ja saan ne huomenna. Toivottavasti.)

Sitten hyvät uutiset: tämä on ollut ihan hyvä päivä. Verikoereissu meni paljon paremmin kuin maanantaina, jolloin pää oli ihan puuroa ja labrassa ruuhka. Tänään ei ollut kumpaakaan, pääsin jonottamatta sisään enkä tuntenut eläväni jossain rinnakkaistodellisuudessa. Voimat ovat siis oikeasti vähän kohentuneet.

Jaksoin myös tehdä ruokaa, ja mielialakin on ollut oikein hyvä. Eilen oli jostain syystä aika kurjaa, mikä lie stressin ja väsymyksen yhteisreaktio. Nyt näyttää onneksi taas valoisammalta. Ja vaikkei sillä nyt mun kannaltani mitään erityistä merkitystä olekaan, niin viikonloppukin on tulossa. Alkuviikosta pitää kiirettä, kun maanantaina on taas verikokeet ja tiistaina käynti Turussa. Mutta seuraavat kolme päivää saan olla ihan rauhassa. Tykkään. :)

Vahvaa osaamista

Sähköposti ja faksi ovat perillä reaaliajassa. Autolla menee pari tuntia. Itellakin kerkeää paikan päälle seuraavaksi päiväksi.

Kuinka ihmeessä oikein on mahdollista ettei osa maanantain verikoevastauksista ollut vielä tänäänkään saapunut Tampereelta Turkuun?

No, sainpahan silti jutella hetken lääkärin kanssa. Valitin turvotuksesta, se käski ostaa tukisukat. Eihän sellaisia tähän hätään mistään löytynyt, mutta toivottavasti huomenna lykästäisi. Nytkin on nimittäin sellainen olo jaloissa että tuelle tosiaankin olisi käyttöä.

Huomenna pitäisi jaksaa taas verikokeisiin. Ahdistaa jo valmiiksi.