lauantai 31. joulukuuta 2011

Uudenvuodenlupaus

Parvekkeella on kattilallinen perunoita jäähtymässä, kohta teen niistä perunasalaattia. Ostin myös nakkeja, vaikka vähän mietin että viitsinkö kun niitä on sairaalassa tullut syötyä aika paljon. Raketteja ei ole, mutta eiköhän niitä iltakävelyllä joka tapauksessa näe.

Aluksi ajattelin etten tee lainkaan uudenvuodenlupauksia, koska ylevästä tarkoituksestaan huolimatta ne useimmiten ovat (myös omalla kohdallani) silkkaa itsepetosta - tai sitten sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka tulisi toteutettua joka tapauksessa. Keksin kuitenkin yhden asian, johon voin ainakin yrittää pyrkiä vaikka elämäntilanne olisi mikä, ja joka saattaa ajoittain vaatia vähän ponnisteluakin. Tässä se tulee: Lupaan olla reipas. En siis tunge päätä pensaaseen hankalien asioiden edessä, ja yritän muutenkin selvitä elämästä parhaalla mahdollisella tavalla, sairaudesta huolimatta.

Oikein hyvää uuttavuotta (ja uutta vuotta) kaikille!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Terveisiä Turusta

Nyt on pää niin täynnä kantasoluinformaatiota ettei hyvä tosikaan. Yritän referoida pääkohdat tähän, mutta tietoa tuli niin valtavasti että unohdan kuitenkin jotain ja saatan esittää asiat vähän sekavasti. Yrittäkää kuitenkin ottaa tästä joku tolkku. :)

Mulla oli jo valmiiksi aika positiivinen mielikuva tulevasta hoitopaikastani, ja se mielikuva vahvistui tänään entisestään. Mut otettiin tosi ystävällisesti vastaan, tarjottiin kahvia ja sämpylää, ja selvitettiin varsin yksityiskohtaisesti mitä tuleman pitää. Ne tiedonrippeet, mitä mulla asiasta entuudestaan oli, olivat suunnilleen oikeita, mutta nyt tuli vähän tolkkua kokonaiskuvaankin.

Olen sairaalassa suunnilleen kuukauden verran. Ensin saan viikon ajan sytostaatteja, jotka lamaavat luuytimen. Tämän jälkeen saan kantasolut, mikä muuten tapahtuu perjantaina 13. päivä. Hui! :D Sitten vaan odotellaan siirteen kiinnittymistä ja soluarvojen kohentumista. Ilmeisesti en tule olemaan lainkaan niin kehnossa kunnossa kuin olen pelännyt: olen koko ajan ajatellut että tämä on autologinen siirto potenssiin kymmenen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan itse hoitojakso saattaa jopa olla kevyempi. Raskaaksi tämän hoidon tekevät ennen kaikkea jälkiseuraamukset.

Olen koko hoitojakson ajan yhden hengen huoneessa eristyksissä. Vieraita saa kyllä käydä, mutta mä en saa poistu huoneesta. Osittain tämä johtuu luonnollisesti matalista valkosoluista, osittain taas siitä, että Tampereella on (ollut ilmeisesti jo vuosia) liikkeellä sairaalabakteeria, joten kaikki tamperelaiset pistetään automaattisesti eristyksiin etteivät vahingossakaan pääsisi tartuttamaan muita. Vähän toisenlaiselle ihmiselle kuukausi eristettynä pikkukopperoon olisi varmaan aika hajottavaa, mutta en usko että mulle tulee tuosta juurikaan ongelmia. Huoneessa on kumminkin telkkari ja DVD-soitin, ja mahdollisuus myös nettiyhteyteen. Tylsistyminen siis tuskin ainakaan iskee. Ja tämä tietää hyvää myös blogin päivittymisen kannalta, tosin en lupaa mitään ennen kuin pääsen paikan päällä testaamaan miten homma toimii.

Kun siirre on kiinnittynyt ja valkosoluarvo tasaisen hyvä, pääsen kotiin odottelemaan käänteishyljintäreaktiota. Kun ihminen saa elinsiirron, alkaa kehon immuunijärjestelmä hylkiä tätä tunkeilijaa. Mä taas saan siirteenä uuden immuunijärjestelmän, ja vaarana on että se alkaa hylkiä mua. Käänteistä hyljintää siis. Toisaalta jonkin verran sitä olisi hyvä ollakin, koska se on merkki siitä että hoito on onnistunut. Peukut pystyyn siis sen puolesta että sitä olisi semmoinen sopivan inhimillinen  määrä. (Huom! Mulla ei ole minkäänlaista alan koulutusta, joten saatoin puhua läpiä päähäni tuosta hyljintäasiasta. Niin sen kuitenkin itse ymmärsin. Jos tätä sattuu lukemaan joku joka tietää paremmin, saa korjata.)

Ainakin seuraava vuosi menee takapakkeihin varautuessa. Toipuminen toki on yksilöllistä, ja saatan olla kesällä jo ihan kunnossa, mutta sen varaan ei kannata tosiaan laskea mitään. Muutenkin mennään nyt sellaisella päivä kerrallaan -meiningillä. Tavallaan se on kyllä ihan helpottavaakin - ja sitä paitsi mulle tekee oikein hyvää opetella kerrankin keskittymään tasan omaan toipumiseeni, eikä minkäänlaisten epärelevanttien tulevaisuuden asioiden murehtimiseen.

Kaikki tuntuu vielä aika sekavalta, mutta niin kuin lääkärikin sanoi: asiat selkiintyvät kyllä kun pääsen osastolle ja homma pistetään alkuun. Kaikkea ei tarvitsekaan tietää tai muistaa vielä tässä vaiheessa.

PS. Nippelitietona mainittakoon että luovuttaja on saksalainen mieshenkilö. Mussa tulee siis ikuisesti virtaamaan saksalainen veri, heh!

torstai 29. joulukuuta 2011

Numerontekijä

Trompparit tänään 19, eli karvan verran alle tiputusrajan. Lisäksi tein ylisuuren numeron ylipienestä nenäverenvuodostani, joten sain tankkauksen ilman sen suurempia mutinoita. Seuraavat verikokeet sitten maanantaina.

Huomennakaan en tosin välty sairaalalta: vuorossa olisi infokäynti Turussa. Tavallaan vähän ärsyttää lähteä niinkin kauas yhtä juttutuokiota varten, mutta toisaalta tämmöinen pikkuisen neuroottinen tyyppi tykkää kyllä siitä että on mahdollisuus tutustua paikkoihin ja ihmisiin ennen tositoimiin ryhtymistä. Niinpä voisinkin sanoa tekeväni huomisen reissun oikein mielelläni.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ravaamista

Kävin eilen verikokeissa. Trombosyytit 24.

Kävin tänään verikokeissa. Trombosyytit 21.

Käyn huomenna verikokeissa. Trombosyytit, olkaa nyt jo hiljalleen nousussa, tai sitten selvästi tiputusrajan alla. Eihän tämmöistä ravaamista jaksa vanha erkkikään.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Suoraan nauruhermoon

Voikohan myrtseinkään jouluangstinen syöpäpotilas olla repeämättä huutonauruun kun paketista paljastuu jotain tällaista? Minä en voinut.

Syöpä on perseestä, syöpähuumori taas yleensä jotain ihan parasta.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Mun jouluaatto

Heräsin puoli viisi siihen että kissa oksensi makuuhuoneen lattialle. Sen jälkeen en sitten enää saanutkaan unta.

Raahauduin sairaalalle kahdeksaksi verikokeisiin, kun lääkäri oli eilen niin käskenyt. Vastassa oli hämmentyneen näköinen hoitaja, joka ihmetteli kun olin siellä niin aikaisin. Kuulemma kymmeneltäkin olisi riittänyt. Tiedonkulku hoitajien ja lääkärien välillä oli taas toiminut huolella.

Vietin aamupäivän joulun telkkariohjelmia katsellen. Joulupukin kuumalinja oli yhtä ärsyttävä kuin aina ennenkin, mutta nostalgiasyistä en kyennyt vaihtamaan kanavaa. Suomen Turku julisti joulurauhan. Joltain kaupalliselta kanavalta tuli Simpsoneita varmaan kolme tuntia putkeen.

Trombosyytit oli 13, joten niitä tankattiin. Mun portilla oli jouluangsti, eikä neulaa meinattu saada paikoilleen millään. Tuli jo puheeksi että pitäisikö yrittää etsiä kädestä suoni, mutta onneksi portti saatiin lopulta toimimaan.

Yhdeltä hoitajalta sain piparkakun makuista toffeeta. Sairaalan pihalla käppäili joulupukki (oikeesti!). Otin matkamuistoksi sairaalan joulukuusesta joulupallon. Huomenna otan ehkä toisen, kun on jälleen verikokeet. Se niistä rauhassa kotosalla vietetyistä joulunpyhistä.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Krääh

Lyhyesti: kävin verikokeissa, kaikki suht ok mutta huomenna uudestaan. Ei niinku yhtään nappais. Pitäkää peukkuja että trombosyytit olis huomiseksi laskeneet tiputusrajan alle, ettei tuolla olisi pakko ravata koko helkkarin pyhiä.

Lääkäriltäkin pääsi vaihteeksi oikein kunnon aivopieru, joka mun ärsyyntyneissä aivoissani muttui lähinnä suorasanaiseksi kettuiluksi:

"Olitko sä suunnitellut lähteväksi jouluksi johonkin pitemmällekin?"

Juu, lento Thaimaahan lähtis tänään, mutta kai mä voin sitä tän kerran lykätä. Vai voisko sittenkin olla niin ettei syöpäpotilaan hirveästi kannata suunnitella mitään isompia menoja ainakaan siihen vaiheeseen kun solut oletettavasti on matalalla? Tosin eihän sitä toisaalta terve ihminen tule ajatelleeksi, vaikka nyt sattuisikin olemaan koulutukseltaan esim. lääkäri.

Ärrinmurrin ja anteeksi. Ottaa aivoon.

*

Jahka tästä vähän rauhoitun, voisin koettaa jaksaa tehdä pientä joulusiivousta. Ja sitten voisin koettaa jaksaa lähteä kauppaan hankkimaan hiukan herkkuja. Raportoin tänne kyllä varmaan huomennakin jotain, mutta siltä varalta että jollakulla nyt sattuisi olemaan huomenissa parempaakin tekemistä kuin mun blogini lukeminen, toivotan tässä vaiheessa kaikille oikein hyvää joulua. :)

torstai 22. joulukuuta 2011

Pieni jee ja iso jee

Kävin sitten nukkumassa yhden yön sairaalassa. Tankkailtiin verijuttuja ja tarkkailtiin ettei kuume nouse. Tänään valkosolut oli jo nousussa, ja kun päälle lätkäistiin vielä suoja-antibioottikuuri, niin enköhän saa olla joulun rauhassa. Ihan vielä en uskalla tuulettaa, ihan pienesti sanon vaan että jee. :)

Tänään on muuten talvipäivänseisaus, eli huomisesta alkaen päivä rupeaa taas hiljalleen pitenemään. Siihen sanon isosti jee, koska se tulee tapahtumaan vaikka mun veriarvot olis mitä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kulttuurishokki

Saapuipa sitten vihdoin ja viimein virallinen kutsukin sinne Turkuun. (Tähän saakka olen ollut Tampereen lääkäreiden epämääräisten lappusten varassa.) Jotta olisin oikein hankala potilas jo ennakkoon, soitin sinne välittömästi nillittääkseni liian aikaisista kellonajoista. Oli vaan vähän vaikea olla vaikea, kun sain heti niin ystävällistä kohtelua.

Yleensä kun soittaa jonnekin vieraaseen sairaanhoidolliseen paikkaan, saa osakseen peruskohteliaisuutta, muttei juuri sen enempää. Nyt ei tarvinnut ilmoittaa kuin nimi, niin heti jo tiedettiin milloin olen tulossa ja mitä mulle tehdään ja kuka apulaisylilääkäri mua hoitaa ja niin edelleen. Oikeasti vähän hämmennyin, yleensä pitää antaa henkilötunnus vähintään kolmeen kertaan ja selittää vielä ummet ja lammet päälle mistä asiasta on kyse. Nyt jäi semmoinen fiilis että niillä toimii informaatio ja että homma on muutenkin hanskassa. Olisi vähän irvokasta sanoa että onpa kiva mennä sinne, mutta pakko myöntää että nyt puhelun jälkeen menen sinne paljon mieluummin kuin mitä olisin ennen puhelua mennyt.

Yksi asia tosin saattaa aiheuttaa hankaluuksia, nimittäin murre. Minä ihan oikeasti arvostan kaikkia suomen murteita ja olen sitä mieltä että ne ovat kielen rikkaus ja voimavara, mutta hitto kun aina rupeaa naurattamaan kun joku puhuu turkua. Tiedossa siis kantasoluhoidon lisäksi tehosiedätyshoito hassuun nuottiin ja lyhenneltyihin sanoihin. Pyydän anteeksi kaikilta turkulaisilta. (Itsehän puhun aina näin.)

Käytä hammaslankaa

Kävin sitten siellä hammaslääkärissä, ja kuten ennustin, palasin sieltä suoraan kotiin enkä mennyt osastolle vaatimaan ennenaikaisia verikokeita. Tosin on pakko sanoa että ei ole erityisen kituvainen olo: voimat on kyllä ihan lopussa, mutta olen ihan hyväntuulinen, eikä suukaan ole kipeä (valkosolut ei siis ilmeisesti ole vielä ainakaan ihan nollassa). Ruokahalua ei erityisemmin ole, mutta ei toisaalta pahoinvointiakaan. Kaiken kaikkiaan olen paremmassa kunnossa kuin mitä etukäteen oletin.

Purukalustokin voi ihan hyvin. Ei reikiä, ei ientulehdusta, pikkuisen hammaskiveä mutta ei kuulemma haitaksi saakka. Yläpurenta. Hammaslankaa kuulemma kannattaisi käyttää. (Mikä siinä onkin että tuosta asiasta täytyy aina pitää vähintään kymmenen minuutin luento?) Olisin melkein voinut diagnosoida nämä asiat itsekin, mutta hyvä että tuli nyt varmistettua ammattilaisen toimesta.

Huomenna sitten verikokeisiin. Tankkauksia varmaan tulee, toivottavasti ei muuta. Olen kyllä täysin valmistautunut siihen että joulu menee kipeänä sairaalassa, mutta siltikin hiljaa mielessäni toivoisin olevani kotikuntoinen. Ei olisi ehkä ihan niin mälsää.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Parempaan päin, tai ehkä sittenkään

Tänään en ole maannut koko päivää, päin vastoin. Silmät on pysyneet ihan hyvin auki, ja mielikin on ollut suht reipas. Sikäli siis voisi sanoa että parempaan päin ollaan menossa.

Kroppa kuitenkin tuntuu olevan inhottavasti jumissa. Tunnetta on pikkuisen vaikea selittää, koska kyse ei ole mistään tavallisesta lihasjäykkyydestä. Tätä on kuitenkin ollut ennenkin, ja se tuntuu liittyvän juuri tähän vaiheeseen jossa valkosolut ovat menossa alas. Kolottaa, syöminen tökkii, rentoutuminen on mahdotonta. Nukun kyllä, mutta jollain tapaa niin jännittyneesti etten tunne oloani levänneeksi. Lisäksi eilen illalla ja tänä aamuna tuli nenästä verta, joten trombosyytitkin ovat varmasti jo aika matalat. Turha ehkä mainitakaan että heikotuskin on lisääntymään päin.

Huomenna pitäisi raahautua sairaalaan suututkimuksia varten (haluavat kantasoluhoitoa varten tarkistaa että mun suussa on kaikki kunnossa). Verikokeet on ohjelmoitu vasta keskiviikolle, mutta jos vointi on tätä tasoa huomennakin (ja oletettavasti on), voisin kyllä mennä myös osastolle vienosti pyytämään, josko musta voisi liruttaa pari putkea verta etuajassa. Tosin itseni tuntien palaan varmaan vaan takaisin kotiin kitumaan ja olen sitten keskiviikkona ihan puolikuollut, kuten viimeksikin... Voi huoh.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Anna lumen sataa uupumus pois

Tänään en ole juuri muuta tehnyt kuin maannut sängyssä. Silmät eivät meinaa pysyä auki ja päässä humisee. Uupumus on jostain syystä aivan valtaisa, eikä se oikein helpota edes nukkumalla. Tuttua, mutta ah niin turhauttavaa. Hirvittää jo etukäteen ensi viikko, kun pitäisi jaksaa kolmena eri päivänä sairaalaan erilaisiin tutkimuksiin. Tulispa vaan joku infektio (wtf, sanoinko oikeasti noin?), niin pääsisin noihinkin pyörätuolilla suoraan osastolta. Ei tarvitsisi itse kantaa huolta jaksamisesta.

PS. Joulu on ihan kohta, mutta ruoho senkun vihertää eikä missään ole kivoja huurteisia pintoja joihin voisi raapustella kuvia. Pika-avun tarjoaa Google: kirjoita hakukenttään let it snow, paina enter ja katso (ja kokeile) mitä tapahtuu. Mulle ainakin tuli hyvä mieli. :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

Valivali, eiku

Vanhasta tottumuksesta tekisi mieli valittaa, mutta ei tässä loppujen lopuksi nyt hirveästi valitettavaa ole. Syömisen kanssa toki on vähän vaikeaa, mutta varsinainen pahoinvointi on kyllä helpottanut jo merkittävästi. Suurin ongelma on vanha tuttu heikotus, ja toki myös silkka väsymys (kello vois olla pari kolme tuntia enemmän niin olisi jotain järkeä mennä nukkumaan). Mutta muuten, mikäs tässä. Kun ottaa huomioon että kyse on kaikesta huolimatta sytostaattien jälkimainingeista, niin kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Kyllä sen vaan selvästi huomaa että ollaan kevyemmillä myrkyillä liikenteessä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kantasolumörökölli

Olo on aika kehno. Tuntuu silti vähän väärältä valittaa, kun vointi on kuitenkin parempi kuin mitä se on ollut. En vaan jaksaisi enää oikein minkäänlaista kipeyttä, haluaisin olla kokonaan terve.

Kantasoluhoidon ajankohdaksi on nyt sitten varmistunut 5.1. Sitä varten sain nyt entisestäänkin kevennetyn kuurin, että varmasti ehdin toipua siitä. Eiköhän onnistu. Ja hyvä että se nyt tulee noinkin pian, onpahan sitten pian ohikin.

Mun oma lääkäri oli jutellut Turun lääkäreiden kanssa, ja kuulemma mulle on löytynyt oikein hyvä luovuttaja. Tai ainakin nuori, mikä tarkoittaa sitä että kantasolut jakautuu vielä ärhäkästi, mikä taas on mun hoidon kannalta hyvä. Muutenkin olen nyt pariltakin taholta kuullut huhua ettei tuo kantasoluhomma olisikaan niin raskas kuin etukäteen olen pelännyt. Tosin olen kyllä varautunut suunnilleen pahimpaan mahdolliseen, eli on kyllä ihan mahdollista että selviänkin siitä helpommalla kuin olen olettanut. Toisaalta en kyllä haluaisi olla yltiöoptimistinenkaan, kun kaikenlaista voi kumminkin sattua. Äh, yritä tässä nyt sitten päättää miten koko hommaan pitäisi suhtautua.

Mulla on jotenkin vähän huono omatunto kun joka taholta kannustetaan ja tsempataan ja itse koen olevani lähinnä kärttyinen mörökölli. Kaipa mulla on tähän oikeus, mutta haluan silti erikseen vielä kiittää kaikkia blogin kautta (ja muutenkin) tsempanneita. Olisin kai vielä aika paljon pahempi mörökölli ilman teitä.

torstai 15. joulukuuta 2011

Vika

Se olisi sitten viimeinen kuuri takana. Olo on aika kamala, kaadun varmaan ihan kohta petiin. Huomenna yritän jaksaa raportoida paremmin.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Valivali

Pahoinvointi on sitten jatkunut läpi koko viikonlopun. Mälsää. Huomenna sairaalaan saamaan kuuria. Supermälsää. En mä onneksi mitenkään erityisen alamaissa ole ollut, mutta kaikki on silti vähän plääh. Tosin eipä se varmaan ihme ole ettei tässä tilanteessa jaksa olla kovin innostunut mistään. Pääasia kai etten makaa peiton alla angstaamassa. Siihen on aikaa koko ens viikko, ja seuraavakin. Tulee kyllä mahtavin joulu ikinä.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Keskustellaan säästä

Eilen kävin kyntämässä adventtisohjoa, tänään taivalsin läpi tuulen ja tuiskun. Kunto on siis ollut niin hyvä että on suorastaan tehnyt mieli ulkoilla, vaikka säätila on mikä on. Harmillista että maanantaina alkaa taas uusi kuuri jonka myötä kunto jälleen romahtaa, olisi ollut kiva reippailla vähän enemmänkin.

Tänään reippailua tosin haittasi mystinen pahoinvointi, jota on jatkunut oikeastaan koko päivän. En tajua. Syömiset on tasapainossa, enkä juuri nyt popsi mitään sen kummempia lääkkeitäkään joilla tuon voisi selittää. Ei tässä nyt onneksi vielä pyttyä halailla, mutta onhan se inhaa kun koko ajan etoo. Ja monta päivää on siis ollut ihan hyvä olo, eli ei tämä nyt enää mitään sytojen jälkimaininkejakaan ole. Toivottavasti viikonloppuna olisi parempi olo, en millään viitsisi tuhlata viimeisiä terveitä päiviä ennen kuuria tämmöiseen.

Ulkona on muuten aikamoinen myteri, ja lumentulon on ennustettu jatkuvan sunnuntaihin saakka. Välillä on harmittanut olla köyhä ja autoton, koska oma auto nyt vaan helpottaisi sairaalamatkoja merkittävästi. Kuitenkin kun tällä hetkellä katsoo noita parkkiksella olevia autoja, ei voi muuta kuin olla tyytyväinen ettei itsellä ole moista riesana. Auton kaivaminen hangesta on perin veemäistä puuhaa, joten eläköön vaan taksimatkojen kelakorvattavuus.

torstai 8. joulukuuta 2011

5 h 40 min

Unohdan joskus että on olemassa muitakin paikkoja kuin koti ja sairaala. Elämä pyörii niin tiiviisti sairastamisen ympärillä, että välillä tunnen eläväni jonkinlaisessa kuplassa, ja että koko muu maailma - kaupat, kahvilat, ihmiset ruuhkabussissa - sijaitsee kokonaan jossakin toisessa ulottuvuudessa.

Ajoittain olen onnistunut puhkaisemaan tuon kuplan ja unohtamaan sairauteni hetkeksi. Eilen yritin samaa, melko laihoin tuloksin. Kahvihetki kavereiden kanssa oli kyllä mukava, mutta väsähdin siitä niin totaalisesti että tällä hetkellä tekee mieli entistä tiiviimmin eristäytyä normaalista maailmasta. Jospa voisinkin vaan vetää peiton korviin ja nukkua maaliskuuhun saakka.

Iso osa tästä tunteesta johtuu kyllä varmasti pimeydestä. Joskus aiemmin kirjoitin odottavani talven tuloa, ja taisinpa möläyttää ettei lyhenevä päiväkään varsinaisesti haittaa. No, tällä hetkellä kun päivän pituus on vähän yli viisi ja puoli tuntia, alkaa kone kyllä toden teolla yskiä. Mun mieli tuntuu olevan tasan yhtä valoisa kuin päiväkin, mikä tarkoittaa aika pimeää näin keskitalvella. Sairastaminen sinänsä ei ole yhtään helpompaa kesällä (pikemminkin päin vastoin jos on hellettä), mutta positiivisemman perusolon takia sitä jaksaa paremmin valoisaan vuodenaikaan. Nyt tuntuu että pahin mahdollinen stressi kasautuu pahimpaan mahdolliseen hetkeen.

No, kahden viikon päästä pimeys saavuttaa huippunsa, sitten rupeaa hiljalleen helpottamaan. Ja alkuvuoden lyhyet päivät makaan kuitenkin taju kankaalla siellä Turussa, joten eiköhän se maaliskuukin sieltä tule yllättävän nopeasti.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Vilukissa

Se on sitten vihdoin talvi tässäkin maailmankolkassa. Jos nyt yöllä satanutta maahan jäätynyttä räntää voi sellaisena pitää... Liukasta ainakin on.

Kävin verikokeissa ja meinasin jäätyä. Pitää hankkia villahousut ja ruveta käyttämään villapaitaa. Ja kahta pipoa, päällekkäin siis. Ja lämpötilahan on siis suunnilleen nollassa... Voisko tänä talvena olla tulematta niitä -30 asteen kelejä?

Veriarvot oli ihan hyvät. Trombosyytit on kuitenkin verenohennuslääkityksen takia edelleen syynissä, joten keskiviikkona käyn taas piikitettävänä. Vointi on ihan kohtalainen, tosin yleinen voimattomuus vaivaa edelleen. Kai mun peruskunto on yksinkertaisesti vaan niin rapistunut ettei yli satasen hemoglobiinikaan auta asiaa.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Tankki täynnä

Eilen oli jälleen verikoepäivä, josta muodostui samalla myös tankkauspäivä. Trombosyytit olivat jälleen kerran matalalla, joten niitä sitten tiputeltiin. Samalla join limpparia ja luin kirjaa. Ei lainkaan hullumpi päivä.

Maanantaina on seuraavat verikokeet. Siihen saakka tavoitteena on lähinnä nukkua ja syödä. Ja ehkä vähän haistella ulkoilmaakin. Hitto vaan kun on niin pimeää, kolmen jälkeen ei huvittaisi tehdä enää yhtään mitään. Pitänee käydä hakemassa kirkasvalolamppu verkkovarastosta.